Olipa pikku huokaus seurannut kirjeen sulkemista laatikkoon taas: "Olisihan tuo saanut olla minullekin!" Sellaiset kirjeet ovat näet tyttölöillä voiton-merkkinä; vaikka niistä ei sen valmiimpaa tulisikaan, säilyttävät he sentään niitä uskollisesti, ja jouduttavat niillä joskus toisia vitkastelevia sulhasia.
"Nyt minä ymmärrän mitä nuo hämärät kohdat kirjeessä merkitsevät" — sanoi Lydia antaessaan kääröksen isällensä.
"No joko alat taas?" keskeytti isä.
Lydia vetäytyi yksinänsä ajattelemaan. Hän oli itseksensä päättänyt ennemmin taikka myöhemmin antaa Sivelinille rukkaset, vaikka hän vanhempiensa pakoituksesta ensimmältä olisi ollut olevinaan myöntyväinen. Nyt ratkesi asia ilman sitä, eikä hän siitä surrut. Olipa ensi hämmästyksessään vähän iloinenkin; eihän hän nyt tarvinnut olla mustasukkainen Kokalle. "Mielelläni suon Annalle Sivelinin", sanoi hän siis. Mutta ei hän isänsä tytär olisi ollutkaan, jos hän ajan arveltuansa olisi pysynyt aivan puhtaana kateudesta. Oli se melkein liika onni Annalle, ja Kokan kosiminen ei ollut niin ihan varma, eikä nyt käynyt kiihottaminen häntä uhkauksilla mennä Sivelinille. No saakoon Sivelininsä, sanoi hän viimmein, tuon jäykän, harvasanaisen vanhan pojan, mutta tunkeutukoonpas vähääkään minun ja Kokan väliin, niin kyllä minä hänelle näytän. — Mutta mitä nyt ihmiset sanovat. Jokohan isä valehteli vai eiköhän todella enempää tiedetä. Tästä on selvä otettava salaa, ja kuta pikemmin sitä parempi, parasta on, niinkuin jo päätimme, ihmisten edessä olla aivan tietämätönnä ja välin pitämätönnä. Enkä minä huoli enää edistää Annan naimista. Mitä hänen tarvitsee päästä Sivelinin vaimoksi, ennenkuin minäkin olen rouva Kokka, eli rouva Föhrberg — kyllä hänen pitää ottaman se nimi takaisin.
Kohta kun Lydia oli mennyt pois, kutsuttiin Ville sisään.
"Mitä kauppamies sanoi, kun antoi sinulle eilen tämän kääröksen?" kysyi isäntä.
"Te tiedätte siitä?" ihmetteli poika, tyhmästi katsoen isäntäväkeen.
"Tiedän kyllä, eihän se ole kuin kirja lainaksi", sanoi Hovilainen.
"Mutta millä sanoilla kauppamies sen antoi?"
"Juuri kun olin poislähtemäisilläni, toi hän kääröksen ja kuiskasi minulle: Anna neidille tämä, anna neidille tämä".
Hovilainen vilkasi vaimoonsa.