"Niin, ja sen takanahan me olimme, eikä niemen nenässä, kun murha tapahtui", lausui heti Hovilainen. "Kallion likellä, mutta riutan takana, niin. Riutan kiersimme, ja kuuntelemiseen meni ainakin kymmenen minuuttia — niin että hyvin puoli tuntia oli väliä siitä, kun näimme Taavin ja Joosepin kalliolla siihen kun tapasimme heidät rantakivikossa. Ei siis ollut ihan niin myöhä kuin sanoin; ei niin myöhällä ihan hyvästi tunnekaan ihmisiä. Mutta ei taas tuo vanha kääppänä tunnissa souda koskelta Hannulan rantaan. Jos oikeus kysyisi häneltä hämärtikö hyvin jo loppumatkalla".
"Hämärti, hämärti", vastasi kohta Sopo.
"Niin, sitä minäkin. Vasta kymmeneltä rupeaa nähtävämmin pimenemään sillä ajalla kesää. Kyllä mahtoi olla noin puoli yhdentoista aika, kun me rantaan tulimme, ja neljänneksen yli kymmenen kun —"
"Kun te ja todistaja kumpikin olitte kallion liki-tienoilla" täytti tuomari.
"No, mutta te Hovilainen olette sanonut, ett'ette ketään nähnyt järvellä".
Hovilainen ei vastannut siihen mitään.
Tuomarin huulille lensi pilkallinen hymy. Hän kääntyi todistajaan:
"Kuinka likellä olitte rantaa?"
"Jokseenkin likellä olin", vastasi Sopo.
"Jokseenkin!" matki tuomari; "mikä se jokseenkin on? Oliko arviolta viisi syltä, kuusi vai kymmenenkö syltä?"