"Korkea kallionseinä on välillä, eihän siinä niin kuule", — mutisi
Hovilainen.
"Voi, voi, kummitustahan se oli, näette nyt, koska ei muut sitä kuulleet", huudahti Sopo. "Simo vainaja —"
"Vaiti voivotuksinenne ja Simonenne!" huusi tuomari; "te häiritsette toimitusta".
"Voi, voi", valitti vaimo hiljemmin, väänti käsiään ja nyökytti päätään.
Tuomari kääntyi kiukkuisesti selin häneen.
Kotvasen arveltua kutsui tuomari kuulusteltavaksi Mäkelän isännän, joka tavallisesti, kun Hannulaisille este sattui, oli tämän sijassa lautakunnassa, vaan nyt oli todistajana käräjissä saapuvilla.
Mäkeläinen oli tunnettu tarkaksi säitten vaariinottajaksi.
"Millainen oli oikeittain ilma sinä iltana, muistatteko; tuuliko silloin, ja mistäpäin tuuli kävi?" kysyi tuomari.
"Minä muistan ilman aivan hyvin", vastasi Mäkeläinen: "ilta oli ensimmältä ihana ja tyyni, mutta päivä laskeutui pilveen, pilviä nousi vähitellen enemmänkin samalla kuin alkoi tuulla idästä, ja tulikin sadetta yöllä".
"Idästä niin, nähdäänhän", puuttui Hovilainen taas puheesen, "eihän vastatuuleen voinut kuulua tuo huuto taikka kuoleman-valitus, mikä lie ollut. Tuon taikauskoisen akan korvissa kaikuu kovalta mikä outo ääni tahansa".