"Paitsi hänen nimeänsä, täytyykö teidän sitä vielä salata?" virkahti tuomari.
"Hänen nimeänsä en muista, sehän se on onneton kohta. Vankeudessa olen kyllä vaivannut päätäni sen kanssa; välisti se on aivan kuin kieppunut kielelläni, mutta sitten taas se on kadonnut. Ruotsalainen nimi se oli, ja kummakos se, että ruotsalainen nimi, jonka ainoastaan yhden kerran olen kuullut, talonpoikaisen mielestä unohtuu".
"No oliko herralla valkoinen lakkikin ja lyyrä, niinkuin ylioppilailla tavallisesti on, vai oliko hän siinäkin suhteessa eriskummainen?" kysyi tuomari.
"Oli varmasti", vastasi Taavi; "mutta sinä iltana oli lakin päällä harmaa päällystä; lyyrää näkyi vähän sen alta".
Tybom hymyili epäileväisesti, ja katsahti Joosepin lakkiin, joka oli jostakin vaaleasta kankaasta tehty.
Nyt kuulusteltiin vielä entisiä vieraita-miehiä tuosta kellosta. Pari kolme heistä tiesivät tuosta varkaudesta, vaan kaikki sanoivat nähneensä kellon, se oli tarkka käymään, riippui nauhassaan sängyn yläpuolella emännän kamarissa, oli vielä aamupuolella elokuun 2:na päivänä ollut paikoillaan ja käynnissä kuten ainakin, se oli remontti-kello, avainta ei oltu nähty ja tokko sitä löytyikään, samallaista kelloa ei oltu nähty täälläpäin, y.m.
Selvä siis oli, että se oli Hannulan emännän kello, ja että se oli Joosepin takissa, kun hän kalliolta syöstiin; olihan se painunut niin kovasti kalliota vasten, ett'ei veri päässyt väliin vaan jätti valkoisen ympyrän vuorin sisäpuoleen.
Viimeinen vieras-mies kuu oli astunut pois, kääntyi tuomari vielä viimeiseksi Taaviin ja lausui verkkaan ja ankarasti:
"Te olette tunnustanut, että te viisitoista tahi kaksikymmentä minuuttia yli yhdeksän astuitte viidakosta ja läksitte menemään Rossin-haudalle päin. Sinne oli matkaa ruotsin virsta, sinne siis tulitte kohta kello kymmenen jälkeen, eikös niin? Ja neljännes yli kymmenen oli Jooseppi murhattu".
Taavi ei vastannut mitään. Hän oli synkän näköinen ja väliäpitämätön, kaikista puolustuksistaan hän oli saanut vaan lisä-painoa syytös-kuormaansa.