Vanhuksia ja lapsia vain oli tässä haaviamassa saalista meren tyhjentymättömästä hopeakaivoksesta.
Varsinkin kotitarpeiksi. Paistetun kevätsillin hajua tuntui kaikkialla ja avonaisista ovista kuului rätinää paistinpannuista.
Sitä paitsi oli pidettävä huolta pitkistä ajoista eteen päin, kaloja oli sekä savustettava että suolattava. Viinimarjapensaiden keskellä puutarhoissa ja missä vain muuten oli tilaa, riippui seipäissä äsken puhdistettuja sillejä.
Olipa myöskin muistettava rahan saantia. Ranta-aittojen ovet, jotka olivat olleet kiinni kuusitoista vuotta, avattiin nyt. Veneet työnnettiin juhlallisesti vesille, täynnä tyhjiä tynnöriä ja suolaa.
Kalanpuhdistaja-naiset häärivät rannoilla, yllänsä vanhat öljykangasvaatteet ja jalassa raskaat saappaat. Lisäksi liina suun edessä ja veitsi kädessä. Ja kädet veristyivät ja tulivat suomuksisiksi. Niitä eukot pyyhkivät vaatteihinsa, niin että koko etupuoli loisti kauneimman kirjavana.
Se kaikki näkyi varsin selvään, kuin he astuivat sileätä aitan lattiaa ovelle palavissaan ja hikisinä, varjostaen kädellään silmiänsä. Pää pään vieressä näkyi siinä, heidän katsellessaan ulos, kuin hurraahuudot kaikuivat aittarivien väliltä kalastajilta ja pikku ostelijoilta, joiden toivo kasvoi joka kerran, kuin rahtilaiva tai suuria ostajia tuova höyrylaiva saapui pitkään, kapeaan lahteen.
Tämä oli oikeata meri-elämää, tavallansa yhtä juhlallista ja omituista kuin Venetsian kanavakaduilla.
Ihan kuin kuusitoista vuotta sitte! Ja miten sakealti silliä ja miten suuria ja lihavia kaloja!
Hurraa! Ei tarvinnut muuta kuin alkaa, se oli kuin sytykkeen pistäminen ruutiin. Hurraa-huutoja kaikui joka taholta, yksin väsyneimmät ja nälkäisimmätkin huusivat, vaikka heidän voittonsa olikin vähäinen.
Sillä hinta aleni niin arveluttavasti tästä kalarikkaudesta, että jotkut venekunnat jo alkoivat tyytymättöminä katsella välkkyviä kalakasojansa. Ainoastaan kruunu tynnöristä! Riittikö se edes työpalkaksikaan tai muiksi menoiksi, vaikka kala olisi mennytkin heti kaupaksi?