* * * * *
"Herra pastori!" huusi vouti Brun ikkunasta.
Pastori ja hänen rouvansa pysähtyivät ja vouti juoksi ulos kadulle.
"Tiedättekö, mitä Kaarlesta on tullut?… Nähkääs, hän voi vielä päästä pitkällekin", kertoi hän loistavan iloisesti ja löi pastoria rintaan. "Hän on lähettiläsvirastossa Lontoossa!" Ja vouti katsoi vuorotellen pastoriin ja rouvaan. "Hän totisesti on onnen poika ja sellainen tulevaisuus!… Niin, rouva Omeyer!" sanoi hän tarttuen hänen käteensä, "te varmaankin otatte osaa poikanikin vaiheihin, sillä hän on pitänyt niin paljon teistä. Se on varmaankin siitä asti, kuin te ja hänen äitinsä olitte niin hyvät ystävät. Mutta minä en huoli pidättää teitä kauemmin, te kai olette menossa kirkkoon."
Vouti paljain päin ja vilusta sinisenä peräytyi takaisin konttoriinsa.
Ja pastori jatkoi matkaansa kirkkoon.
Kaupunki oli kasvanut melkoisesti viime vuosien edullisesta laivaliikkeestä. Oli ruvettu harjoittamaan tätä elinkeinoa kalastuksen sijasta, joka nyt sitä paitsi tuli lisäksi.
Hopearahat välkkyivät käsissä samoin kuin sillin suomuksetkin, jotka olivat tarttuneet sekä rahoihin että suurten ja pienten sormiin, mutta ei vouti Brunin.
Hän oli hyvin tarkka siinä kohden eikä voinut sietää likaisia rahoja. Sen tähden sai konttoristi ottaa vastaan ja antaa pois kaikki rahat, kuin konttorissa liikkui, ja ne, jotka vouti tahtoi omaan taskuunsa, piti konttoristin joka kerran puhdistaa vanhalla hammasharjalla pesuvadissa. Ja sittekin vouti aina koski hopearahoihin ainoastaan sormiensa nenillä; näytti ihan, kuin hän ei olisi tahtonut alentua koskemaan pikku rahoihin. Soveltuipa hyvin, että hänen poikansa oli valinnut valtiomiehen uran.
Kun kaupunki oli kasvanut melkoisesti, oli siinä nyt kaksi kirkkoa ja kaksi pappia. Uudemmalla oli kuten tavallista suurempi vetovoima ja "ehkäpä siinä oli myös tuoreempia ajatuksiakin tarjona", sanoi Omeyer ihan vaatimattomasti ystävilleen.
Mutta taitamattomille, ylpeille arvostelijoille ja kypsymättömille maailmanparantelijoille, jotka tahtoivat sysätä syrjään kaiken vanhan ja kaikki vanhat, sanoi hän: