Kirkossa oli jo hämärä. Vapahtajan suuri, valkoinen olento, kädet lempeästi ojennettuna, ikään kuin näytti olevan astumaisillaan himmeästä komerosta esiin. Anesta tuntui, kuin hän olisi seisonut itse Jumalan edessä. Ane jo itki ennen kuin pastori alkoi puhuakaan.
Ja kuin hän alkoi:
"Ane, Ane! Tuossa näet Jeesuksen katselevan sinua niin hellästi, että kuoli sinun puolestasi. Näetkö, kuinka murheelliselta hän näyttää?"
Silloin Ane laskeutui maahan alttarin eteen ja itki katkerasti.
Pastori oli vaiti ja odotteli.
Ane viimein nostaen päätänsä näki pimeässä ainoastaan Jeesuksen kuvan, alttarivaatteen ja papin kauluksen.
Pastori taputti häntä päälaelle ja sanoi:
"Ane, minä tiedän, että kadut syntiäsi. Ja Jeesus käskee minun sanomaan sinulle, että syntisi on anteeksi annettu. Minä en kurita sinua tänään, Ane. Jeesus ei sitä tahdo. Hän mielellään antaa anteeksi."
Ane itki ilosta.
"Mutta nyt sinunkin pitää rakastaa Jeesusta, eikö niin, Ane?"