"Niin!" vastasi Ane niin kovasti, että koko kirkko kajahti.
Ehtoollispäivänä ei kukaan rippilapsista ollut niin liikutettu kuin Ane. Ilmi nähtävästi nyt kaksi vastaista voimaa taisteli vallasta hänen ylitsensä, heikon lapsi paran.
Ensi aikoina rippikoulun jälkeen kävikin Ane säännöllisesti joka pyhänä iltapuoleen, milloin vain pääsi, lastenkodissa elvyttämässä lapsuutensa muistoja ummehtuneessa pesun hajussa ja yhtyi pienempien piiriin ja virren veisuusen. Hänen äitinsä oli nyt kuollut, tosiaan kuollut, ja isä oli toimitettu maalle elätettäväksi.
Pastori joka kerran, kuin tapasi häntä, nyykäytti ystävällisesti päätään hänelle ja sanoi:
"Hyvää päivää, Ane."
Tämä pastorin luottamus vaikutti Aneen kuin apilaan tuoksu väsyneesen hevoseen.
Espedal piti myöskin häntä mielessään eikä koskaan häntä tavatessaan jättänyt nykäsemättä suitsista eikä antamatta voimakasta herätyssivallusta matkaeväiksi. Sillä oli myöskin vaikutuksensa. Espedal oli tavallaan myöskin oikeassa, sanoi Omeyer, Ane kai tarvitsi sitäkin.
III.
Yhteen sopivia.
Kaikki tiesivät, että vanha tohtori Ribe oli varakas mies. Mutta kuinka paljo hänellä oli, ei tiennyt kukaan muu kuin hän itse ja ehkäpä hänen emännöitsijänsä, joka oli hänellä muutenkin kaikki kaikessa. Hän oli kuitenkin ollut jo niin kauan tohtorin palveluksessa, että oli ihan yksimielinen herransa kanssa ainakin yhdestä asiasta, siitä nimittäin, että oli parasta, että "heidän" omaisuuttansa taksoitettiin niin vähästä kuin mahdollista.