Kyllä.
"No hyvä sitte!" päätti tohtori tämän tavattoman pitkän puhelunsa ja jatkoi: "Nyt saat sadan hopeataalerin sijaan viisisataa." Samalla hänen suuttumuksensa muuttui kummastelemiseksi.
Anton ei kyennyt lausumaan edes tavallista vastaustansakaan: "Se on suurenmoista…"
Mutta Ribe jatkoi vielä hyvin itsetuntoisesti: "Ja sitte, saattaapa olla hyvä, että on toivoa saada jotakin perinnöksi hyvältä sedältä."
Silloin nousi Anton, ojensi kätensä ja astui suoraan poikki lattian Riben luo, otti häntä kädestä, katsoi vasemmalla silmällään syrjään ja sanoi arasti:
"Ei, ei, se ei käy päinsä! Kiitoksia, setä, mutta ei minun tähteni pidä tehdä sellaisia kulutuksia."
Ribe nosti virkattua liinaa piirongin päältä ja otti keltaisen kammarin avaimen.
Hän katosi hetkiseksi ja vähän ajan päästä toi viisi uutta, puhdasta sadan taalerin seteliä.
"Kas tässä!"
Hän ei kuitenkaan vielä voinut hillitä suuttumustansa sellaisesta rynnäköstä hänen vanhuutensa onnea ja rauhaa kohtaan.