"Ei puolta killinkiäkään", tiuskasi Ribe ja nosti kätensä.
"Onko hän rikas?"
"Ei, mutta hän on…"
"Maltahan vähän, Ribe, ja kuule! Suku on aina meitä lähinnä, sukulaisuussiteet ovat vahvimmat. Ja perintölaki on nerokkaammin kirjoitettu kuin useimmat sattuman hetkenä tehdyt testamentit. Jos vainaja nousisi haudastaan muutamien viikkojen päästä ja näkisi seuraukset, niin hän katuisi katkaisseensa ainoatakaan sukulaisuussidettä ja tehneensä perinnöttömäksi arvottomintakaan suvun jäsentä. Sukusiteet, Ribe…"
"Ystävyyssiteet, veli Vold…! Jos sinä elät kauemmin minua, niin ota kaikki tyyni", mutisi Ribe niin kuin pakoon pyrkijä, joka pujahtaa sivupolulle, vaikka ei sekään vähääkään miellytä.
"Minäkö! En killinkiäkään ota, Ribe. Luuletko sinä minun haluavan joutua koko ijäkseni kärsimään sukulaisesi karsaita katseita siitä, että minä muka olisin anastanut, mikä oikeastaan kuuluu hänelle. Kuulehan, Ribe, minusta on ihan hirveätä olla ajattelematta omaisiaan, kaikkia omaisiaan."
"Ei, ei, ei!" huusi Ribe niin itsepäisesti, että Voldin täytyi taipua, jos ei muusta syystä, niin tohtorin taudin tähden.
"Sitte emännöitsijä?"
"Tarvitseeko hän mitään?" sanoi Ribe äkeissään.
"No, tietysti hän tarvitsee."