Ribe repi vihoissaan yömyssyään.
"Sinun pitäisi antaa hänelle ainakin … noin viisisataa taaleria", sanoi Vold. "Vähempää tuskin voit antaa."
"Niin, niin, saakoon hän sitte viisisataa taaleria", vastasi Ribe, mutta ei se myöntymys kuulunut ollenkaan siltä, kuin hän olisi antanut sen hyvästä ja kiitollisesta sydämmestä.
"Sitte kai saat tehdä jäännöksillä jotain hyvää kaupungille."
"Ehkäpä niin, veli Vold! Auta sinä minua; minä en tosiaankaan itse osaa keksiä mitään."
Hän painui väsyksissä takaisin tyynyn varaan. Typistellä tuolla lailla epäjumalaansa, jo se ajatuskin oli hänelle liian raskas kantaa.
"Testamenttaa vain muu omaisuutesi kaupungille ja määrää korot vuosittain maksettavaksi neljälle tai kymmenelle köyhälle kaupunkilaiselle. Eikö se kävisi päinsä?"
"Kyllä, kyllä, veli Vold; käypihän se", kuiskasi Ribe veltosti. "Siinä on paljo rahaa, veli Vold!"
Kylänvoudilla oli paperia kanssansa ja levoton lastenkodin Ane sai käydä noutamassa lähimmän naapurin, leipuri Nilsenin, paraasta työstään sill'aikaa, kuin testamentti kirjoitettiin ja Ribe piirsi sen alle nimensä.
Kylänvouti ja Nilsen todistivat, että testamentti oli Riben itsensä tekemä ja että hän sitä tehdessään oli täydessä järjessä.