"Sepä merkillistä, kyllä hän oli tuttu kaikille Jumalan lapsille niillä seuduin. Hän piti nuorempana ollessaan niin kauniita hartauspuheita."
Pastoria melkein hävetti, että ei ollut tuntenut sellaista Jumalan miestä seurakunnassa. Mutta hänen täytyi vieläkin lausua, että olihan nyt kyllin syytä iloita ja kiittää.
Riitta vavisten nosti paksua ylähuultansa.
"Ehkä ei ole oikein, mutta minusta tuntuisi hyvin raskaalta, jos hän ei saisi kunniallista hautausta; minä voin melkein sanoa, että se suru minua pahimmin vaivaa."
"No, no." Pastori lupasi haudata ja puhua haudalla ilman mitään maksua.
Mutta tarvittiin myöskin kääreliinoja ja rahaa Espedalille kirstusta ja — Riitalta pääsi itku — vähän kukkia pitäisi hänen myöskin saada arkulleen, kun oli ollut niin kelpo mies.
Pastori antoi hänelle puoli taaleria ja huusi Tiinaa, joka heti kiiruhti liinakaapin luo ja toi sieltä suuren valkoisen nyytin.
"Odotahan", sanoi rouva, meni ikkunan luo ja leikkasi viimeisen ruusunsa ynnä muutamia myrtin oksia. "Tästä saat vähän millä koristaa arkkua, vaimo parka."
Pastori kuitenkin kysyi, missä Riitta asui, ja eukon suureksi hämmästykseksi sanoi päivällä kävellessään pistäytyvänsä katsomassa häntä.
Vene-Riitta tapasi vähän matkan päässä miehensä, Tehtyään yhdessä vielä viimeisen kepposensa, jonka kerromme tuonnempana, nilkuttivat he molemmat niin pian, kuin suinkin ehtivät, takaisin Svartemyriin, jossa he asuskelivat.