Tämäkin ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kuin Anton pääsi vapaaksi, ei kukaan katsellut häntä halveksivasti siitä syystä, että hän oli ollut vangittuna; sen hän huomasi varsin hyvin. Hän pikemmin oli päivän sankari eikä suinkaan vähimmin lastenkodin Anen mielestä.
Ane katsoi kuitenkin viisaimmaksi antaa ensin vuosikauden kulua, ennen kuin rupesi Antonin yhtiökumppaniksi. Mutta sitte tekikin hän sen perin pohjin. Ja kyltissä pienen valkoisen talon seinällä, jossa he alottivat siirtomaan tavarain kauppansa, oli sinipohjalla kultakirjaimilla "Ribe ja Kumppani"; eikä kumppani ollut kukaan muu kuin lastenkodin Ane.
Hautuumaalla oli nyt myöskin kirjoitus patsaassa yhtä loistavana ja kauniina kuin ennen, mutta se oli kylänvoudin pyynnöstä muutettu toisin kuuluvaksi.
IX.
Äiti.
Lastenkodin Ane ei juuri näyttänyt ulkonaisessa elämässään mitään erikoisia merkkejä siitä, että hän oli Nilkku-Olan ja Vene-Riitan tytär, mutta hänen sisällänsä pysyivät nuo sukumerkit yhä jäljellä.
Eikä hän koettanutkaan niitä sukumerkkejä itsestään karsia; toisenlaisissa oloissa olisivat ne saattaneet kehittyä hyvinkin pahoiksi. Hän oli sellaisenansa ainoastaan siirtynyt ylemmäksi vähän arvokkaampaan säätyluokkaan.
Mutta vuosikauden kuluttua avioliitossa syntyi hänelle poika, ja siitä alkoi uusi kausi hänen elämässään. Sillä ei mitään siitä kaikesta, kuin hänelle oli tähän asti tapahtunut, käynyt verrata tähän.
Äidin ilo orasti niin kuin verholehdet uudessa hitaasti kasvavassa taimessa. Äidin ilo, tämä vaimon puhtain ja autuaallisin tunne, täytti hänen sydämmensä kiitollisuudella Jumalaa kohtaan. Ja kiitollisuus herätti hänessä halun tulla hyväksi.