"Niin, niin, niin… minkäs sille mahtaa?" — hänessä alkoi kiehua. Tuossa tuo otus istui kirstun kannella! — "Muistaakseni juuri sinä sanoit minulle, että rahoja oli saatavissa ylt'ympäri mistä taskuista tahansa."
"Siitähän se näytti siihen aikaan; ja minä olen kyllä lainaillut niin kauan kuin voin."
Tuo oli moite, ja Rejerissä syntyi äkillinen halu heittää häntä kalloon hienolla nysällä.
"Anton Holm arveli sinun ehkä keksivän jotakin keinoa, kun olit saanut rahoja maanantaina. Mutta missä mitään ei ole, siinä ei keisarin oikeuskaan auta, se on selvä!" virkkoi hän murheellisesti ja alkoi lähteä. "Minun perämiestutkintoni on mennyttä. Mutta jos voisin nyt myydä itseni sadasta taalarista niiden seitsemän sijaan, niin…"
"Tuossa on sinun seitsemän taalariasi, Nordberg!… Mutta sitten sinun pitää tehdä minulle pieni palvelus: ota takaisin tämä nysäsi, muuten minä paiskaan sen ikkunasta kadulle!"
"Mitä? — Paiskaa se, minne tahdot minun puolestani!" sanoi Jens Nordberg äkkiä virkistyen, kun sai rahat kouraansa; "onhan sitä väkeä, joka kiittää sillä tavalla avunannosta. En minä tiennyt sinua sellaiseksi! — No, hyvästi."
* * * * *
Tutkinto oli käsissä. Rejer oli viime aikoina tehnyt työtä, nähnyt nälkää ja lukenut villisti ja antoi nyt asiain mennä menojaan. Uhkasihan tässä tosin epäonnistumisen vaara monessakin kysymyksessä, mutta hän luotti onneen, opettajan suomaan luottoon ja omaan kylmäverisyyteensä.
Pahaksi onneksi alkoi tutkija kuulustella häneltä joulun jälkeen luettuja asioita ja kun hän heti keksi ison aukon hänen tietoarkussaan, pisteli hän — niin varmasti kuin olisi arvannut asian laidan — tuntosarvensa toiseen tyhjään kohtaan toisensa jälkeen; ei kertaakaan muualle kuin aukkokohtiin!
Toverit eivät voineet nähdä, että se koski häneen, kun hän lähti kokeista.