"Minä tiedän vain, että muuten menetämme Hammernäsin."
"Mutta ethän sinä joudu juuri puille paljaille sen vuoksi, Rejer."
"Sinä tahdot saada minut nimismiehen konttorituoliin!"
"Päästäkseen kerran Haarstadin jälkeen Aa-vuonon nimismieheksi, kannattaa kyllä kumartaa."
"Kumartaa! — Ei, ei ennenkuin selkä kolmeksi katkeaa!" huudahti hän äkkiä, kalpeana ja aivan suunniltaan. "Sitten saatte nimittää yhtä kappaletta Rejeriksi, toista Janseniksi ja kolmatta Juhliksi ja katsoa, onko niistä yksikään koukistunut."
Juhlin emäntä säpsähti. Hän tunsi suupielessä ja ylpeän nenän varrella olevan piirteen — se vain oli eroa, että hänen miehensä nenä aina punertui silmälasien yläpuolelta poskipäitä kohti. Tuo piirre sanoi hänelle, että hänen, nuoren, hoikan ruovonkorren, tarkotuksena oli rynnistää, kunnes murtuisi — ja että hänen asiansa oli vain taipua.
Jauhohinkalon laidalla istumassa näkyi yhä vielä äidin jykevä, kumartunut hahmo ja kuului kolmas huokaus, samalla kun aitan ovi rämisi rajuilman käsissä ja Hammernäsin honka epätoivoisesti ojenteli käyriä oksiansa lounaismyrskyssä.
II
Juhlin venheen suuri löytöretki.
Tuntuihan se Rejeristä ja Aa-vuonolaisista hieman ahdistavalta ja ihmeelliseltä, kun pääsivät Bommelhukiin asti ja tunsivat aavan meren koskettavan venheen laitaan — rumana, lyijynvärisenä talviharmaudessaan ja puolen maston korkuisia maininkeja nostattelevana — etenkin kun lyhyt, vähävaloinen talvipäivä alkoi peittyä hämärään.