Puolenyön aikaan oli varsinainen myrskynpuuska ohi; mutta yö oli edelleen sangen pimeä, ja sataa tihuutti kello neljään aamulla Alertin liukuessa sivutuuleen.

Kun aurinko nousi kullankimaltavana, sädehtivänä, olivat he monen monituisten peninkulmain päässä aliperämiehen haudalta.

Hänen nysänsä löydettiin penkin alle heitettynä kajuuttaruhvin edestä avoimen tupakkakukkaron vierestä; hänen tohvelinsa olivat kajuutan portaissa, ja kojussa, missä hänen vaatteensa ja olkihattunsa olivat aivan siltänsä kuin hän ne oli jättänyt, riippui yhä hänen taskukellonsa tikittämässä…

Viimeksimainitun tosiasian stewardi kertoi keulapukilla, ja se herätti kirvesmiehessä syviä mietteitä. "Niin kauan kuin kello käy, on hänessä henki", mutisi hän hiljakseen päätään pudistellen.

Ja raskas mieliala keventyi koko joukon kun vihdoinkin aamun kuluessa ilmoitettiin kellon seisahtuneen puoli yhdeksään!

Vähitellen Alert sai takaisin purjeensa — joka kuutiojalka tuulipintaa tuli käytäntöön — ja matkaa jatkettiin entiseen tapaan pitkin hiljaa aallehtivaa, ääretöntä meren sinipintaa ilman purjeen korjaamista tai ahtimen liikuttamista. Aamu ihanine, hehkuvine auringonnousuineen oli raikas, paahtava kuumuus lisääntyi pitkin päivää, kunnes auringon laskiessa taas viileni ja taivas äkkiä kaartui heidän ylitseen korkeana tummana kumona suurine loistavine tähtineen — siellä kimaltelivat Argo, Oktantti, Eridanus ja Valas ja yhä ylemmäksi nouseva, välkkyvä Eteläristi.

Oli kulunut muutamia päiviä eikä aliperämiehen poismenon johdosta näyttänyt ryhdytyn mihinkään muihin toimenpiteisiin kuin että Lind oli antanut Rejerin tehtäväksi hoitaa hänen virkaansa ylähangan vahdissa ja pitää kunnossa kompassikaapin lamppua ja lyhtyjä.

Perän puolella kajuutassa pidettiin sentään neuvotteluja.

Kapteeni Berentsen oli hieno, hiljainen, moitteeton mies, olemukseltaan niin supisuora ja lasketun oikeamielinen, ettei voinut ajatella muunlaista lähempää persoonallista suhtautumista häneen kuin miehistön hänelle osottamaa, melkein yliluonnollista kunnioitusta. Hänen varovaiseen, ihmisarkaan luonteeseensa kuului, että hänen hermoissaan oli jonkinlainen pelko kaikkea poikkeuksellisena ilmenevää kohtaan. Ja Rejerin uhkarohkea nenä ja ulkomuoto ei ollut moitteeton kuuluakseen pelkälle matruusille — koko ilme oli pari kolme ääntä liian korkealla.

Lindin ehdotus, että Rejer otettaisiin aliperämieheksi, kohtasi niin ollen odottamattoman sitkeää vastustusta, pohdittiin yhtä jos toistakin arveluttavaa seikkaa, mutta todellista vastasyytä ei löytynyt yhtäkään, paitsi — kuten perämies Lind reippaaseen tapaansa täsmällistytti asian — iso nenä!