"Kenen?" kysyi Rejer vihaisesti.
"Saaran, tyttären tiedän mä… Millainen hän oli? — Tarkoitan kotonaan… kaikkia noita villejä sisaruspuoliaan paimentamassa?…"
"Oh, en minä sellaisesta keittiömelskeestä välitä — olen siihen kyllästynyt itse keitellessäni."
"Mutta näit sinä kai, millainen hänellä oli vartalo? — Ei tule sellaista, jos paperista leikkaat jäykän neitosen, kapeat vyötäiset ja sen semmoiset, vaan siinä on kaikki oikeata — kaula, niska ja olkapäät — niin että tuskin kykenet hengittelemään… ja silmät sitten! Niissä oli voimaa — voimaa… kauneuden voimaa! — Hattu päästä ja prammipurje alas!"
"Kuulkaahan, perämies! Te olette kohottanut jo toisenkin kerran hattuanne kauneuden voimalle, luulen ma."
"Kaikin me lennämme tulta kohti, Juhl!" vastasi hän miettivästi, "mutta tällä kertaa perämies Lind on tainnut palaa oikein pahasti!"
Rejer käveli edestakaisin…
Eikö tuo yliperämies kohta lähde kannen alle? Onhan nyt jo aika mennä makuulle! Kävi ihan kerrassaan sietämättömäksi käydä ja kuunnella hänen puheitaan ja koettaa niihin repostaa kaiken maailman vastauksia. Hän tunsi olevan vähitellen vaikeata hillitä itseänsä.
"… Etkä sinä ole koskaan puhellut naisihmisen kanssa, joka vastaili sillä lailla kuin hän, Juhl!… Siitä näki, mikä ryhti ja ylpeys siellä piilee kannen alla — sielussa, tarkotan!" — alkoi Lind taasen.
"Haluaisinpa tietää, nukkuuko tähystäjä — ei ainoatakaan ilmotusta koko yönä!" murahti Rejer ja syöksyi keulakannelle; hänen olisi tehnyt mieli ottaa kanki ja iskeä maahan kaikki mitä eteen sattui!