"Taitaa olla jotakin hiton hullusti!" arveli puosu Rejerille, "tileissä jotakin edes vastausta."
Mutta kun he sitten kokoontuivat, niin hän vain lyhyesti luki kirjeen, jossa isännistö hänen kuntonsa ja ansioittensa perusteella antoi hänelle Alertin kapteenin viran.
"Ja sitten grogia niille tietysti — ja illalla vapaata!" sanottiin
Rejerille jälkeenpäin aivan lyhyesti.
"Hyvä, — eikä suinkaan kapteenilla ole mitään sitä vastaan, että minä kallistan lasini tuon ilahduttavan tapauksen kunniaksi maissa missä haluan?" tiedusti Rejer.
"Eipä tietenkään."
"Minä luulin, että pukisit itsesi koreaksi!" sanoi hän sitten pilkallisesti, mutta ilmeisesti hiukan leppeämpänä, kun Rejer lähti laivalta.
Mikä häntä vaivasi?… Pukisin itseni koreaksi? — Ahaa? — Hän pelkäsi minun lähtevän tykkimiehen taloon!
Omituisen ahdistavin tuntein hän kulki katua kevätpäivän sammuessa, mutta auringon vielä välkähdellessä siellä täällä ullakonikkunoissa.
Mäessä pisti raikkaan viheriä ruoho esiin kosteasta mullasta, ja veistämövallilla paistoivat voikukat loistavan keltaisina kuin pienoisauringot. Kadulla melusi, huikkaili ja juoksenteli poikaparvia pikkutyttöjen hyppiessä "paratiisisilla". Mustat, kosteat viivat, joita he olivat maahan piirtäneet, osottivat miten äskettäin jää oli sulanut…
Laivalla he olivat aamulla kuulleet käenkukunnan saarelta lounaasta päin, ja kirvesmies oli haastellut Norjan ruoka-aittain liikkiöistä. Oli täysi kotoinen tunnelma; he tunsivat olevansa omassa maassaan.