"Mutta muuten — jos teillä taas on jotakin myytävää, niin tiedättehän, ettei vanha matami Wahl" — hän kumartui tutussa ruskeassa viitassaan sytyttämään korin vierellä olevaa lyhtyä — "ei kiellä palvelustaan vanhalta tuttavalta, joka sentään on rehellisesti maksanut — ainakin minulle, sen uskallan totuuden nimessä sanoa kenelle kysyjälle hyvänsä."
Ohhoh! — Häneen on puhaltanut kahdelta taholta, ja nyt hän ei tiedä, mitä minusta ajattelisi.
"Sallikaahan minun avustaa teitä, rouva Wahl! — Tällä kertaa minä en myy enkä lainaa." Hän kopautti taskuansa tuntien, että tässä oli parannettava luottoansa.
Kasvot kirkastuivat ja kävivät melkein neuvottomiksi. Leuan, poskien ja nenänpään pyörylät muovautuivat hymyilevään, hyväntahtoiseen hämmästyneeseen ilmeeseen, ja kulmahampaat pistivät esiin:
— "Eihän toki!"
"Ja nyt minä olen jo jonkun aikaa ollut perämies — suoritin tutkinnon tuolla Trondhjemissa."
"Niin, eikös olekin niinkuin minä aina olen sanonut, että te olette oikein —" alotti eukko hämmingistään selviten.
"Älkää puhuko paljoa, rouva Wahl! — No, onko luutnantti Albrechtsenilla tänä vuonna monta merikoululaista? Ja miten tässä kaupungissa muuten jaksellaan?"
"Sattuuhan niitä muutoksia joka vuosi. Minunlaiseni vanha eukko, joka istuu kadun kulmassa, näkee sekä tulijat että menijät."
"Mitenkäs tykkimiehen perheessä voidaan?"