Tuo, jonka tukka otsalla riippui ja joka istui etukumarassa pikipaakku lautaan lyötynä ja naskali suussa leikkaamassa pohjaa naisenkenkään, ei ollut kukaan muu kuin hänen vanha ystävänsä, suutari-Jo itse; korkeimmalta laeltaan nykyään ryppyinen ja kalju, mutta työssään nähtävästi yhtä kiivas ja vikkelä kuin ennenkin! Suun ilme oli sama kuin muinoin hänen uhatessaan antaa suutarinpistoa; mutta huulen nipistys saattoi nyt johtua siitäkin, että häneltä oli poissa muutamia hampaita…

Vähitellen hän jokseenkin varmaan tunsi heidät jokaikisen.

Tuo tuolla loitompana, joka istui säkillään rummutellen polveansa ja liikutellen jalkaansa, oli pelimanni-Knut, vähäinen ja raihnas, silmät pienet ja punottavat; hän heitti päätään aina kun painui liiaksi kasaan, aivan kuin olisi rohkaissut itsensä uutta tanssikappaletta alottamaan; — niin, olisipa hänellä nyt killinki kaikista häistä, joissa hän oli ollut soittajana…

Tuo perhe oli varmaankin Ylitaloista. Ja poikasta opettava, lihava vanha tyttöihminen — Rejerin oli pakko hymyillä — ei ollut kukaan muu kuin karjakko Jörunin sisarentytär; sama, johon hän oli ollut onnettomasti rakastuneena hänen palvellessaan Haarstadissa. Kamala hän oli katsella, iso ja karkeatekoinen, pyöreät kasvot täynnä miehekkäitä uurteita… Nuo kaksi, jotka istuivat vanhaa suustaladattavaa piilukkopyssyä tarkistellen, hän myöskin tunsi; he olivat kappeliseurakunnan väkeä. Tuskin yksikään heistä oli kolmenkymmenen ikäinen; mutta miten kumaraisia ja kankeita siitä huolimatta! — Ja millaiset vanhat, liiaksi levinneet, puisevat kasvot naisväellä samoin kuin miehillä, vieläpä pikkupojilla ja -tytöilläkin.

Tämä oli kotiseutua; niin katveessakasvaneelta ja vaivaiselta se näytti aivankuin olisi hämähäkinverkko verhonnut kaikkia kirstuja!

He olivat jo asettuneet keskikannelle maalattuine, kukallisine laatikkoineen ja lippaineen, nahkavällyineen, sänkyvaatteineen ja rukkineen ja armottomine määrineen muuta tarpeetonta rojua. Hyvä oli, etteivät olleet hinanneet tahkojansa mukanaan; muutamasta säkistä pisti näkyviin vanha viikate ja kovasin.

Suutari-Jo ei katsahtanutkaan, leikkasi vain vihaisesti edelleen.

"Sinä neulot vielä kenkää, näen mä!" sanoi Rejer.

Suutari katsoi puoliksi arastellen otaksuttua laivan perämiestä tai virkailijaa:

"Niin, tiedätkös — suutarin akalla ja sepän konilla ei ole koskaan kenkiä jalassa!"