— "Yhden asian minä ainakin luulen oppineeni, Rejer!" sanoi hän leikillään jonkin sellaisen voimannäytteen jälkeen, "sen nimittäin, että tuollaisella väkevällä miehellä pitää olla työtä, jos mieli pitää asiat tolillaan. Vaikeaksi kävisi ajanpitkään, jos tuollainen kolmen kyynärän mies kävelisi täällä kotona tuolien ja pöytäin keskellä tehden kaikenlaisia uusia keksintöjä ja kohdistaen tahtonsa milloin mihinkin. Se on samaa kuin päästää koko pohjatuuli sisään, kun on lattiasta pöly pyyhittävä!"
Rejer nauroi. "Harjotusta siinä tarvitaan, ennenkuin oppii tuvassakaan luovailemaan, näen mä, etenkin kun on kaksi purjehtijaa, jotka pitävät suuntaansa niin kiinteästi kuin sinä ja minä, Saara!"
"Niin, kyllä sinä olet hirmuisen itsepintainen, Rejer — se on oikein sinun verissäsi!"
"Hm… Minun mielestäni sinä taas olet kovin taipuisa."
"Sinun mielestäsi? — Siinä tuli valhe, niin sinä et lainkaan ajattele!"
"En, en; mutta minä koetan opetella niin ajattelemaan."
"Eikö olekin niinkuin sanoin, sinun pitää päästä ulos, oikein voimain takaa ponnistelemaan — täällä kotona sinä vain rappeudut."
"— pelkästä liiallisesta taipuvaisuudesta, joka tulee osakseni sinun puoleltasi."
— — — Eräänä päivänä saapui kirje "Kapteeni Juhlille, priki
Arcturuksen kuljettajalle." Siinä oli postileimoja koko joukko.
"Lindiltä!" huudahti Rejer, ja Saara, joka oli menossa ulos tuvasta, pysähtyi kesken kiireitään kuuntelemaan.