"Jan Conrad — lähtee — mukaan." lausui Rejer hitaan painokkaasti. "En minä häneltä raskaita töitä vaadi; mutta mukaan hänen täytyy tulla! Hän saa alkaa katsella ja oppia, niin ettei täältä lähde sellaista poropeukaloa kuin minä olin aikoinani, jos minulle jotakin tapahtuisi."
Saara meni hänen luokseen, laski kätensä hänen olkapäälleen ja silitti hänen poskeansa:
"Annahan poika minulle vielä tänä vuonna, Rejer! Ensi vuonna voit hänet viedä."
"Enkös arvannut? — enkös arvannut — enkös minä sitä arvannut! Aina sinulla on jotakin takana, aina sinulla on ostaminen ja myyminen mielessäsi, Saara! Minä luulen, että sinä olet saita sydän juuriasi myöten, Saara! Sentähden sinä siis panit niin liukkaat telat minun veneeni alle? Minun piti se maksaa — luonnollisesti!"
"Juttele mitä hyväksi näet, Rejer, mutta tällä kertaa minä määrään!
Minä olen kuullut hänen monesti huokailevan kamarissa yksinään. Jan
Conrad on heikko, sanon minä!"
"Vai on hän yht'äkkiä käynyt niin vaivaiseksi! Pidä sinä vain huolta, että hän saa hyvät ja lämpimät vaatteet yllensä — sillä hän lähtee mukaan!"
"Et sinä voi tarkottaa, mitä sanot, Rejer! Kun pyydän sinua, niinkuin nyt; minähän olen pojan äiti!" Tuo lausuttiin värähtävin äänin.
"Mutta minä olen hänen isänsä!" Rejer käveli nopeasti edestakaisin.
Saara rypisti ankarasti kulmiaan. Vallaton suikale hänen paksua tukkaansa oli valahtanut poskelle; kieltää ei sopinut, että matamissa oli mahtia.
Rejer pysähtyi pari kertaa hänen eteensä, mutta kääntyi jälleen menemään.