Nyt lähdettiin.
Venheet liukuivat airojen voimalla nopeasti pitkin lahdelmaa, joka lepäsi himmeässä lyijyhohteessa, ja Rejerin vaimo seisoi laiturilla katsellen poistuvain jälkeen, ympärillään parvi poikia ja tyttöjä, joista pienin piteli kiinni hänen kädestään ja hameestaan. Menijät katosivat niemen taa; mutta hän seisoi siinä vielä niin kauan kuin hiljaisena talvipäivänä saattoi kuulla aironhangoista lähtevän äänen.
Paikkakunta oli Saaraan tyytyväinen. Sen virheen, ettei ollut siellä syntynyt eikä ollut seissyt morsiuskruunu päässä Aa-vuonon kirkossa, hän oli täysin korvannut — puhumattakaan niistä kahdesta Janista jotka hänellä oli mukana tullessaan — voimalla esittää seitsemän poikaa ja tytärtä, kaikki oikeita Aa-vuonolaisia, vanhan Jan Juhlin lapsenlapsia ja seudussa kunniallisesti syntyneitä ja kastettuja. Aimo ja moitteeton hän oli, "niin että oli oikein sääli, ettei vanha Juhlin emäntä saanut häntä nähdä!…"
— Rejer komenteli liikkeessään Aa-vuonolaisia rajun häikäilemättömästi vastoin kaikkia totunnaisia tapoja. Hyvää ruokaa, harvat ateriat ja "suori tiehesi!" olivat hänen ydinlauselmiansa, jotka sopivat heidän vanhaan, verissä olevaan sitkeänhitaaseen liikkumistahtiinsa ja kahdeksaan ruokailukertaansa jotenkin yhtä huonosti kuin pohjatuuli keskikesän lämpimään.
Että komentoa oli olemassa, sen he saivat tuta tälläkin kertaa viettäessään joulupäivänsä ulkokareilla.
Alinomaista soutua ja liikkumista — neljä-, viisikymmentä miestä, hänen molemmat venhekuntansa, pitkin saaria sillin tuloa tähyämässä, oli sekin sievä joulujuhla!
Mutta joulu kuin joulu! tuumivat aa-vuonolaiset, ja Rejer näki kerran toisensa jälkeen, miten he hoiperrellen vetelehtivät pitkin kareja.
Itse hän käveli saarella tulisen kärsimättömänä tavan takaa lyöden kaukoputkella reiteensä ja nuuskien sameata ilmaa isolla, raisunilmeisellä nenällään, aivan kuin olisi luullut sillin ilmojen teitä saapuvan.
Ei hän miehiä pahasti rauhaan päästänyt. Milloin he joutuivat pikaläheteiksi, milloin vesikiikarin ja luodin käyttäjiksi, milloin sinne, milloin tänne…
"Ei suomuksia ilman silliä!" murisi hän soudattaessaan itseään viimeisen kerran pikku venheellä. Hän oli lähettänyt toisen nuottakunnan toisaalle, toisen toisaalle, ja itse hän lähti kokemaan kolmatta suuntaa. Niin pohjoisissa kalastuspaikoissa oli toistaiseksi nähty vain pari kolme valasta ja joku seiti.