Illalla palatessaan Rejer kuuli majapaikasta ja sen ympäristöltä ulvontaa ja täyttä riemua. Aa-vuonolainen vietti joulua, ja sikunan haju tuntui pitkän matkan päähän.
Hän pisti äkkiä päänsä ovesta sisään: "Venheisiin, miehet! — Voi sattua, että löydämme sillin karien itäpuolelta."
"Ja joka tapauksessa minä sekotan hiukan merivettä teidän viinoihinne!" mutisi hän itsekseen.
Aa-vuonolaiset eivät kokoontuneet aivan iloisin ilmein pimeään rantaan airoilleen; sydämessään he tunsivat, että oli tapahtunut suoranainen pyhärauhan rikkomus. Mutta soudettiinhan sitä sentään — soudettiin, soudettiin pitkin yötä, Rejer etunenässä pikkuvenheessä. Kun he sitten aamupuolella palasivat, virkkoi hän rauhallisesti:
— "Korvatkoon tuo joulutanssit!" He olivat olleet rangaistussoudussa.
Väsyneinä ja uuvuksissa he sitten palasivat majapaikalleen, ja siellä Rejer jälleen sai jäähdykettä innolleen ja Aa-vuonolainen vaihteeksi mielenliikutuksen aihetta. Saarten välitse oli kulkenut niin tiheä silliparvi, "että olisi voinut kulkea yli jalan kastumatta" ja että molemmin puolin rantakivikoilla näkyi sillejä. Jan Conrad oli jollakin nuotanpätkällä saanut kolmekymmentä tynnöriä; mutta toiset pyydyskunnat olivat ottaneet saaliin toisensa jälkeen ja toisen toistansa suuremman.
Päällysmiehet joutuivat aivan kuin raivoihinsa; mutta Rejer lähti tyynesti saarelle katsomaan toisten saaliita.
"Maailma on otettava humoristiselta kannalta!" myhähteli hän.
Puolipäivän tienoissa hän äkkiä kasasi kaukoputkensa. Vuonolla näkyi lintuja ja valaita…
"Käydäänpä käsiksi taas, pojat!… Sillin kimppuun!" kajahti käsky, ja nyt lähdettiin soutamaan, aivan kuin ei olisi airoihin satuttukaan yöllä.