Niin katosi parvi eteisen ovesta sisään tuohon suureen taloon, jonka siniset kattotiilet ja ikkunat välkkyivät omituisen kirpeässä keväisessä valossa.
Sisällä tuvassa käveli Rejer edestakaisin viisi kuusi lasta kerrallaan käsivarsilla, kaulassa, olkapäillä ja selässä, ja tämä tavanmukainen temppu sai nytkin osakseen ansaitun huomion. Sitten tarkastettiin ovenpieleen piirrettyjä mittaviivoja — siinä oli pää pään vieressä kirjavana joukkona alkaen vaaleahiuksisista äidinlapsista Rejerin karhean punaruskean tukan perineisiin.
Nyt hän istui mukavasti sohvassa Saaran innokkaasti ja iloisesti kertoessa hänelle kaikki poissaolon aikana sattuneet seikat.
"… Ja nyt osaa Inger kertoa sinulle Uuteen Testamenttiin asti
Raamatunhistoriaa… ja Teodor Norjan, Ruotsin ja Tanskan maantiedon."
"Hyvä, hyvä."
"Ja kuulehan nyt, mitä minä olen puutarhasta ajatellut — aikonut laajentaa sen ainakin nelinkertaiseksi! Rupean viljelemään morelleja ja kirsikoita, kenties omeniakin — siitä tulee minun liikkeeni."
"Oikein, Saara — panehan vain toimeen! Väki liikkeelle! Kun ajattelen kaikkia näitä raukkoja tässä ympäristöllä — niin minähän ne sain tähän sillipuuhaan ryhtymään! Ja kun sitten sattuu hullusti käymään, niin minä tavallaan olen siitäkin vastaamassa. Vaikka sopii minun kyllä sanoa", sanoi hän nousten seisomaan "että olen tehnyt voitavani heitä kohentaakseni. Jos heillä on venheet luonteensa mukaiset, niin köli on käyrä, keula väärässä, peräsin vinossa, mastot kallellaan ja purjeet niskassa! — ja etanan vauhtia siinä liikutaan. Heissä istuva vanha maamarriainen se vaatii kulkemaan aina koukeropolkuja ja odottamaan, kunnes kaikki tulee ihan heidän kouraansa, sen sijaan että kävisivät suoraan käsiksi. Mutta arvaappas, Saara, mitä minä tässä mietin? Ostaa pieniä metsäpalstoja ja rakentaa jahteja myytäviksi;—se saattaisi kannattaa!"
"Silloin sinulla olisi kesälläkin jotakin tekemistä, Rejer; muistathan, että muuten voit käydä vaivoiksi!" — nauroi Saara.
"Niinpä kyllä — mutta totisesti nyt oli aika ruveta ajamaan Aa-vuonolaisia kalastuspuuhiin, sillä ne tarvitsevat runsaan harjotusajan, ne pojat."
Lämmin, ihasteleva silmäys, joka kohtasi hänen ajatustaan, osotti, että hänet oli ymmärretty.