"Koko sillimäärä takaisin mereen… ei, kyllä me lähdemme!" lausui hän ratkaisevasti. "Häpeällistähän se olisi, jos makaisimme täällä, vaikka meillä on kaikki tarvittavat vehkeet, ja antaisimme paikkakunnan suuren siunauksen mennä menojaan. Mitä arvelet, Anders?"
Anders oli myöntyväinen.
"Minä lähden mukaan, isä!" sanoi Jan.
"Sinä jäät tänne!" kuului lyhyt vastaus.
Kaksi muuta miestä tarjoutui, ja kohta ryhdyttiin lähtövalmistuksiin.
Jan kuljeskeli rauhatonna rannalla ja uskalsi vihjaista isälle pariin kertaan, että tuolla pohjoisessa saattoi maihinlasku käydä vaikeaksi.
Kysyi aika ponnistusta, ennenkuin touvit, köydet, ja nuottavarpit oli saatu alukseen.
"Tänään minä tahdon tulla mukaan, isä!"
Hän oli jo astumassa venheeseen, kun isä, joka seisoi tuhdolla, äkkiä kääntyi ja tarttuen kuusi-, seitsemänkolmattavuotiasta poikaansa niskaan lähetti hänet liukkaitten leväin joukkoon rantakivien väliin. Samassa he lähtivät —. Kolmen miehen keralla Rejer purjehti myötäisen etelätuulen kiidättämänä läpi vaahdon ja hyrskyjen. Kyllä he kylvyn saivat!
Puolenpäivän tienoissa he olivat sulkupaikalla, ja parhaaseen aikaan he sinne ehtivät. Etenkin isosulku oli ankarassa vaarassa, ja nyt piti jahdin ilkeästi keikkuessa saada kiinnitetyksi kaikenlaisia köysiä ja varppeja. Vesitynnöreistä tehtiin kohoja, jotta nuotat paremmin pysyisivät uimasillaan, ja pieni vara-ankkuri heitettiin tueksi, kun nuotta oli kiskoutumassa irti kiinnikkeistään.