Samassa kasaantui niin paljon väkeä, ettei Rejer päässyt liikahtamaan; hän kuuli tai oli kuulevinaan sorinan seasta: "Jan Juhlin poika Aa-vuonolta… hänen asiansa ovat menneet päin hongikkoon!"
Rejerin poskia poltti ja ohimot jyskyivät. Hän ei ollut täysin varma, oliko hän todellakin kuullut tuon lopun, vai oliko hänen omatuntonsa sen lisännyt. Eihän huhu sentään ollut voinut vielä tänne ehtiä.
Hän ei uskaltanut kääntyä katsomaan; vilahdukselta hän vain havaitsi tiedon antajaksi paksun lihavan pelaajan — se oli eräs verkkopäällysmies vuonolta pari kolme peninkulmaa Hammarnäsistä merelle päin.
Tuo "menneet päin hongikkoon" synnytti ahdistavaa tunnetta. Hän yritti uskaliaasti keikauttaa päätänsä.
Jos olikin totta, että Hammernäsin Juhlien asiat olivat huonolla tolalla, niin vielä siitä sentään oteltaisiin hiukan — mutta kyllä olo sittenkin kävi tukahduttavaksi… painostavaksi…
Hän oli jo päättänyt lähteä ranta-aitasta, kun väkijoukon äkillinen liikahtaminen paljasti hänelle sen ahtaan pyöreän tilan, jossa tanssijat liikkuivat.
Pitkä ja hoikka tyttö riippui reippaan, lyhytkasvuisen ja tanakan merimiesnuttuun ja kiiltonahkahattuun puetun päällysmiehen käsivarrella… Tukka oli pörröinen, silmät sysimustat — hän tunsi heti kalanperkaajattaren. Tyttö tanssi sulavasti, mutta hänen asentonsa ja kalpeutensa toivat alinomaa mieleen väijyvän ja hyppäykseen valmiin kissan. Ilme oli hämmästyttävästi sellainen, ja Rejer tunkeutui tahtomattaan lähemmäksi.
Vaikea oli tietää, mitä tuo pitkä, hieno kauppa-apulainen oli hänelle tehnyt, mutta kun hän varmoin ilmein tuli ottamaan tyttöä tanssiin, niin tämä puhkesi häpeämättömään nauruun, käänsi selkänsä ja lähti tanssiin suolaamon tynnörintekijän mukana.
Rejeriä suututti, totta puhuen, että tuollainen huolimattomasti puettu kalatyttö varkaansilmineen rohkeni käyttäytyä niin häikäilemättömästi. Kotona pidettiin sentään hyviin tapoihin kuuluvana tehdä eroa ihmisten kesken.
Otsa oli matala, leveä ja kahvinruskea; ivallinen ilmeleikki teki kasvot melkein vastenmielisiksi — kyynär- ja olkapäät terävät, selkä, niskan ollessa kumarassa, melkein ontelo. Vartalo soukka ja laiha! Ja sittenkin tyttö olemuksellaan yhä enemmän kiihotti hänen uteliaisuuttaan, niin ettei hän voinut katsettaan siirtää.