Hän havaitsi kalanperkaajattaren tunkeutuvan väkijoukon läpi huivi työnnettynä kauas takaraivolle, niin että tukka ikäänkuin kuohui esiin. Tavan takaa hän kääntyi katsomaan kauppapalvelijaa, ja silmissä välkkyi sinisenmustia salamoita. Ovessa hän nyökkäsi Rejerille, joka oli jälleen kiihtyneessä mielentilassa ja melkein huumaantunut niin äkillisestä asioihin puuttumisesta. Melkeinpä hän oli näytellyt miehen osaa!

Liidutun tynnörin ääressä myytiin viinaa. Sen ympärillä räyhäsi joukko miehiä, mällit poskissa ja naamat punaisina.

Hän kaivoi esiin kuparirahan, nielaisi karskisti ryypyn ja kiiruhti pois — ahtaaseen kolkkaan. Ja majapaikassa, missä hän käytti itselleen kuuluvan makuusijan miettiäkseen illan tapahtumia — hänen tunnelmansa ylevyys teki nukkumisen mahdottomaksi.

Luodolla liikuskelemmen kaikkien niiden nahkapöksyjen seassa, jotka siellä myrskyssä ja lumisateessa kävivät tähystelemässä, tuli ajanpitkään ikävystyttäväksi. Rejerin silmät suuntautuivatkin kieltämättä useammin sataman toisella puolella olevaa ranta-aittaa kuin ulkoapäin tulevaksi odotettua silliä kohti. Hän oli keksinyt, että kalatyttö yhä useammin seisoi ranta-aitan parvella ja katseli siihen maihinlaskupaikkaan päin, jossa he olivat. Tyttö varmaankin ihmetellen mietiskeli hänestä yhtä ja toista!… Mitään sellaista kuin hän oli tehnyt perämiehelle, ei tyttö varmaankaan ollut aavistanutkaan… mutta eipä hänellä ollutkaan oikeata käsitystä Aa-vuonolaisista, siitä, millaista väkeä he oikeastaan olivat!…

Silliä ei kuulunut vieläkään — ei siis mitään tekemistä!

Siellä he seisoskelivat, sillitytöt ja muu vaimoväki, nuoret ja vanhat, ulkona eteissillalla tai tuulen suojassa ranta-aitan kupeella jutustamassa. Joukko miehiä verrytteli sääriään tömistelemällä ja kolistelemalla ja osti kahvia. Rejer ei voinut olla silloin tällöin tekemättä itselleen asiaa sinne. Mutta kovin likelle työntyminen osottautui antautumiseksi kujanjuoksuun, jonka kestäessä tulvimalla tulvi enemmän tai vähemmän sukkelia huomautuksia "sisävuonolaisesta".

Monenkertaisiin päällysvaatteisiin kääriytyneitä eukkoja, jotka istuivat kahvia myömässä kohvettunein sormin, ympäröi alinomaa parvi nuoria merimiehiä ja sillinpyytäjiä, ja heidän joukossaan näkyi jutteleva ja leikkiä laskeva perkaajatyttökin, ellei hän istunut jollakin tyhjällä sillitynnörillä heilutellen pitkiä sääriänsä ja palelevia jalkojansa koputellen. Aina oli hänen ympärillänsä naurua ja iloa.

Ilma oli yht'äkkiä alkanut kirkastua. Sumu näytti hopeanhohtoiselta puuvillalta, ja siellä täällä puhkesi pilviin aukkoja aina syvänsiniseen taivaslakeen asti. Näytti tulevan kylmä, ja tuuli puhalsi idästä.

Äkillinen säänmuutos herätti uutta elämää, uutta liikuntoa, uutta toivoa.

Karit, alukset ja ranta vilisivät ihmisiä. Seisoskeltiin ryhmäkunnittain juttelemassa ja kestitsemässä toisiaan alhaalla venheitten ääressä ja ylhäällä aittain ja tupain seinustoilla: viinapullo ja tupakkarulla sukelsivat esiin. Siinä esitettiin uutisia ilmasta, sen suomista toiveista, sen vaikutuksesta silliparven suuntaan ja satoja mahdollisuuksia ja todennäköisyyksiä, joita oli pohdittava… Vasta tällaisen sään vallitessa silliä täytyi tulla!