"Vai niin — no niin, minä ymmärrän!" toisti hän koneellisesti ja nauroi ajatuksetonta naurua. Älynsä ulkoreunalla hän sentään alkoi tilannetta käsittää — tuijottaa ikäänkuin pohjattomaan pettymyksen kuiluun.
Pois täältä on päästävä! huuti hän itselleen tultuaan veneen luo, eikä siinä toisten mikään auttanut: heidän oli lähdettävä.
Sinä yönä hän souti itsensä läpimäräksi.
IV.
Taipuako? Ei, mieluummin taitun!
Myöhään yöllä he palasivat salmen pohjoispuolelle, missä heidän pyydyksensä olivat.
Hän istui uneliaana soutamassa ja tuskin huomasi, että venhe puski laituriin, kun hänet herätti parilta kolmelta suunnalta kuuluva äänekäs tiedustelu. Heiltä kyseltiin, olivatko he saaneet mitään tietoa silliparven suuntautumisesta.
Täällä olivat kaikki säikähdyksissään ja kuljeksivat levottomina odotellen päivän valkenemista. Illalla oli soutanut eräs venhe, jonka miehet olivat arvelleet, etteivät verkonlaskijat huomispäivänä saisi montakaan kalaa; he olivat kuulleet huhuja, joiden mukaan silli oli lähtenyt pohjoista kohti.
"Huhuja?… Sillikö olisi yht'äkkiä vajonnut takaisin mereen!… Venhe soutanut ohi? Ja nekö sen tietäisivät!" Hän yritti innokkaasti saada toisia vakuutetuiksi.
"Ylös ja alas! Alas ja ylös! Milloin yllä, milloin alla!" kaikui kohta sen jälkeen hänen omissa katkerissa mietteissään.