Vasta hetkisen kuluttua pyörrytys oli ohi ja hän saattoi jälleen käydä työhön käsiksi.
"Kas tuossa!" sanoi ruotsalainen ojentaen hänelle pullean taskumatin.
"Sinähän olet kalpea kuin haamu."
Rejer otti kulauksen, ja hänestä tuntui, että se auttoi ihmeellisesti.
"Kunhan vain ei prammitanko katkeisi meidän täällä istuessa!" virkkoi taas ruotsalainen. Se taipui tosiaankin kuin viulun jousi.
"Se on oksaton", arveli Rejer ja tempoi nyt purjetta kasaan laajoin ottein.
"Oletpa koko karhu!" ihasteli göteporilainen. "Tuohan ei ole kätten, vaan käpälien työtä!"
Prammipurjeet olivat koossa, isopurje kiinni, viistopurje samoin ja märssypurje reivattuna.
Sitten oli Rejerin keitettävä kahvia päivävuoron miehille.
Hän sytytti tulen kapyysiin, huuhteli ison kuparikattilan ja asetti sen liedelle. Kaiken tuon hän suoritti jonkinlaisen katkeroituneen innon vallassa. Joitakin miehiä saapui nysiään sytyttelemään, toiset, jotka olivat vuorollaan, kulkivat kannella kärsimättömästi ja yhteen ääneen vaatien kahvia. Keksimättä parempaa hauskutusta huonon sään aikana he ottivat haukuskellakseen kokkia, joka kuitenkin käänsi heille selkänsä, kumarruksissaan lisäili hiiliä tuleen tai puhalteli vetoluukkuun.
Rejerissä kiehui ja kapinoi, ja ajatukset risteilivät hänen aivoissaan katkeamatta.