Neiti tuijotti häneen laimeasti ja soitti kelloa. "Sanokaa mr Pumpille, että mr Juhl tahtoo maksaa laskunsa." Hän kirjotti edelleen.
Tullessaan sisään boardingmaster sai neidin pulpetista merkintöjä ja laskuja, jotka hän kirjotti ja laski yhteen mitä suurimmalla huolella; hän ei hätäillyt ja tutki jokaisen yksityisen erän moneen toviin. Vihdoin hän kohotti jykevän ruhonsa pöydästä:
"Olkaa hyvä, mr Juhl! Seitsemänkymmentäkolme dollaria ja kuusikymmentäviisi senttiä."
"Mitä?… Mitä se merkitsee?… Viideltä päivältä?"
"Te olette hankkinut vaatteita, mr Juhl! Hattu neljä dollaria, liivit viisi, kaulahuivi ja kaulukset neljä, kengät kuusi ja lisäksi pieniä kunniavelkoja huvittelusta Montrealissa — naisten maksamia. Olkaa hyvä ja lukekaa! Erä erältä! Uskallan varmasti vakuuttaa, että itsekin myönnätte…"
Rejer seisoi lasku kädessään… Seitsemänkymmentäkolme dollaria! Viisitoista dollaria enemmän kuin hänellä oli — kuukauden palkka mennyt menojaan joka päivä — ja sittenkin vielä parin kolmen kappaleen vajaus! Sen… sen… sen täytyy olla petosta, häpeämätöntä petosta! Hän silmäsi katkeroituneena miss Lizzyä, mutta neiti seisoi niin tyynenä ja satuttamattomana, ettei hän voinut olla epäröimättä. Eihän hän tuntenut täkäläisiä hintoja.
Hän oli ikävässä asemassa, kun ei tietänyt, pitikö olla kohtelias vai raivoisa. Ellei muuta, niin täytyi hänen ainakin se saada aikaan, että laskua vähennettiin viidellätoista dollarilla.
"Olipa se aivan mahdoton lasku, mr Pump, mutta olkoon menneeksi! Vähentäkää siitä viisitoista dollaria, niin jää tasan viisikymmentäkahdeksan, koko minun omaisuuteni!"
"Mahdotonta, mr Juhl! Ei siinä ole senttiäkään liikaa."
"Mr Juhl on ollut kovin kohtelias ja maksanut minun ja sisareni puolesta, — tahtoisin mielelläni maksaa oman osuuteni", virkkoi miss Lizzy lauhkeasti.