Rejer oli edelleen järkähtämätön — sanoi olevansa ihan kylläinen.
"Tässä olisi jotakin juttelemista, ystäväiseni."
Sitten toi Saara toisen kupin höyryävää kahvia. Kun hän jälleen työnsi rinkilälautasta Rejeriin päin, sanoi vanhus hyväntahtoisesti: — "No niin, käyhän käsiksi äläkä yhtään ujostele…"
Ujostele? Luulivatko nuo hänestä sellaista! Rejer kävi käsiksi… suuriin ihaniin vehnärinkilöihin…
"Kuten tiedät, ystäväni, ei meillä hakata halkoja jouluna!"
Rejer vastasi sen tietävänsä; mutta rehellisesti puhuen se oli hänelle aika pettymys, sillä pitihän joulunakin saada aamiaista!
"Tämän minä vain tahdoin sanoa", huomautti Haupitsi.
Rejer istui hetkisen heilutellen kahvikuppia saadakseen viimeisen tilkan mukana sokerin pohjasta; hän näki edessään sievän joulunvieton, mutta vastasi välinpitämättömästi asettaessaan kuppinsa takaisin:
"Niin, niin, annetaan sitten olla. Paljon kiitoksia kahvista." Hän nousi jälleen lähteäkseen.
"Ei, kuulehan, ystäväni, kyllä kai me sentään sovimme, luulen. Jos tahdot pienentää puita ennen pyhiä, sitä mukaa kuin saadaan niitä veistämöltä tänne ajetuksi, niin voit syödä päivällisesi täällä jouluna. Nuorten ihmisten ei ole niinkään helppoa alituiseen elää satunnaisuuksien varassa…"