Rejer mietti hieman. Hän tiesi tuollaisen hyväntahtoisen sopimuksen vallitessa halkovansa mieluummin enemmän kuin tahtoi, kuin vähemmän…

"Et saa pakottaa, isä! Merimiehillä on oma joulunviettotapansa", sanoi Saara hiukan uhkamielisesti, samassa reippaasti heittäen kädestään jauhoja vohvelitaikinaan, jota hän oli sekottelemassa. Kuin vilauksessa hän suoritti koko työn, ensin munain ja sitten jauhojen lisäämisen. Hän ei tosiaan ollut lainkaan hullumpi näin keittiössä!…

No, olkoonpa menneeksi!… Rejer suostui. Kuutena päivänä hän seisoi joulun edellä nuhteettomasti tykkimiehen halkovajassa kaiken liikenevän aikansa hakkaamassa ja sahaamassa, niin että hiki valui pakkasesta huolimatta ja rakko toisensa jälkeen kihosi kämmenpäihin.

Iltapäivällä Saara toi olutjuustoa ja voileipää, olipa niinkin huomaavainen, että lainasi hänelle tykkimiehen vanhan kinnasparin; mutta muuten hän ei sanonut sanaakaan, ja samapa tuo olikin!

Hän ei ollut laisinkaan Rejerin suosimaa naistyyppiä — tanakka ja ponteva, niin että olisi helposti kyennyt lyömään miehen tantereeseen. Jouluhommistaan hän syöksyi aina ulos tulisella kiireellä, jauhoinen esiliina kuin mikäkin purje ympärillään.

Hän katseli aina tahallaan vain halkoja eikä Rejeriä, ikäänkuin olisi laskenut, paljonko hän jo oli hakannut. Mutta Rejer havaitsi kyllä, että häntä siinä ihmetytti. Suun seutuvilla oli omituinen piirre, ikäänkuin hän olisi tahtonut sanoa, ettei tosiaankaan käsittänyt, miksi tuollainen pitkä meripoika oli tullut heidän halkovajaansa.

Iltaisin, kun Rejer tuli keittiöön lyhtyä tuomaan, osotti hän päännyökkäyksellä hänet juuri huomanneensa ja jatkoi samalla taikinansa vaivaamista. Ja niskassa oli kyllä koko joukko espanjatarta, kun hän ojentautui taikina-aitaansa ääressä ja käski hänen asettaa lyhdyn paikoilleen; hän tiesi varmaan hyvännäköisyytensä!

* * * * *

Rejer oli jo sytyttänyt kynttilänsä asunnossaan ja istuutunut lukemaan kylmään pikku komeroonsa, kun kuuli Wallan tulla kolistelevan eteisessä koreineen. Hän meni salpaa aukaisemaan ja valaisemaan.

"Kiitos, kiitos! — Onpa siinä oikein kohtelias ja hieno ihminen; sen minä sanon kenelle hyvänsä, ja se onkin taivaallinen tosi. Sulkekaahan eteisen ovi, Juhl!… Siinä on kuuraa niin vahvalti, ettei se tahdo mennä kiinni. Pakkanen puree pahiten näin kuutamolla."