Rejer kantoi sisään hänen korinsa ja odotti kynttilänpätkineen, kunnes eukko sai tulen uuniin. Huoneessa tuntui vieno viinanhaju, kuten tavallisesti matamin saapuessa kotiin iltaisin.
"Niin se on", jutteli hän purkaessaan hiukan taklaustaan, "ja sen minä sanon myöskin, että koko teidän kasvatuksenne on parempi kuin tavallisen matruusin. Saattaisinpa kertoa, kuka tänään tuli vanhan matami Wahlin puheille. Eipä kukaan sen halvempi kuin itse perämieskoulun luutnantti. Sepä ei ollutkaan hullumpaa!"
Rejer alkoi heristää korviansa.
"— No, vanha Walla, saatteko kakkunne hyvin kaupaksi näin joulun edellä?" hän kysyi.
— Hyvinpä vain, herra luutnantti. Kiitos ja kunnia kysyjälle. Käyhän täällä yksi ja toinen. Hyvinhän ne luistavat!
— Olkaahan varuillanne, Walla! sanoi hän — hän on niin leikillinen, sehän tiedetään. — Nyt me tulemme teidän tilejänne tarkastamaan. Te saatatte nuorison perikatoon, sanovat. Minä panen pääni pantiksi, että ne ovat velassa teille joka sorkka, aivan samoin kuin ennenvanhaankin, Walla, sanoi hän ja siristi silmäänsä. Totisesti hän sanoi juuri niin. Tulee näet tietää, lisäsi Walla, harmaat silmät viekkaassa vireessä, että hänellä on ollut vuositili minun kirjoissani aina siihen asti, kunnes hänestä tuli kadettialiupseeri; hän oli pahimpia kakunsyöjiä — mutta ei hän sitä muista, enkä muista minäkään. Me vain leikkiä laskemme sillä lailla, se on tietty. Hän on kyllä viimeinen vanhan matami Wahlin elinkeinoa kumoamaan. Yhtäkkiä hän pistää keppinsä kinokseen. — Kuulehan nyt, Walla, hän sanoo, millaisen ihmeellisen vuokralaisen te olette saanut luoksenne? Ja — anteeksi, hän on niin leikkisä — saako hän maksaa nenästä erikseen. No niin, saatte pitää poikaa hyvänä, Walla, sillä jos hän jatkaa niinkuin on alottanut, niin kyllä hän itsensä perämieheksi haukottelee, se poika! — Niin hän sanoi totisesti!
— Ei vanha Walla-muori mainettansa pilaa ottamalla muunlaista kuin siistiä väkeä luoksensa asumaan, enkä minä ole nähnyt hänen edes ryyppyä ottavan, sanoin minä, vain kahvia, herra luutnantti, ja silloinhan ei nuoresta ihmisestä sovi mitään pahaa sanoa.
Totisesti hän sanoi näin sanasta sanaan: jos hän jatkaa niinkuin on alkanut — sanoi hän — niin kyllä hän itsensä perämieheksi haukottelee, se poika! — Mutta käteiset taitavat olla niukanlaiset, sanoi hän, ja samassa hän naurahti ja meni menojaan.
Walla oli riemastuksissaan sen huomion vuoksi, jonka hänen vuokralaisensa oli herättänyt. Juttua jatkui hänen tehdessään tulta ja poimiessaan korista, jossa hänen jalkansa sijaitsivat päivisin, kaikenlaisia vanhain lattiamattojen kappaleita, — ne asetettiin uunille kuivumaan.
"Vanha Wahlin muori on kyllä nähnyt parempiakin päiviä, Juhl-kulta — siihen aikaan, kun palvelin rouvanapulaisena konsulin isän luona Kjaekstadissa ja puin molemmat neidit tanssiaisiin. Hienoja ne olivat kuin nuket silkissään ja harsoissaan, ja kun ne saapuivat kotiin aamuisin kaupungin tanssiaisista hevoset likomärjiksi ajettuina ja tulivat ylös kamariinsa, niin Nella-neitipä ei tahtonut ollenkaan mennä makuulle, istui vain isossa salissa katsellen ulos hämäryyteen ja itki itkemistään. Mutta Anna Wahl kyllä tiesi, miksi hän itkeskeli. Kyllä, kyllä…