… Vai on se niin ylpeä, tuo Saara Rördam!… Kyllähän se oli nähty…
Hänen puolestaan neiti sai nostaa nenäänsä miten korkealle halusi…
Mitä se häntä liikutti? Hänen asianaan oli vain puiden pilkkominen…
* * * * *
— Miten Rejer nukkui joulupäivinä! Hän olisi helposti voinut jatkaa läpi vuorokauden, etenkin kun Walla ystävällisyytensä runsaudessa oli keksinyt antaa hänelle vanhan ruskean viittansa sen ohkaisen peiton vahvikkeeksi, jonka alla hän värisi vilusta kylmässä huoneessaan.
Tykkimiehen punaiseksi maalatun pöydän ympärillä oli sangen rauhatonta päivällisaikaan. Kolme villiä, ahnasta poikaa ja pieni tyttö — lapsia tykkimiehen toisesta vanhojen päivien avioliitosta — antoivat täysikasvaneelle sisarpuolelleen kyllin tekemistä, ja tykkimies itse ei ollut suinkaan vähimmin vaativa.
Heillä oli kaalikeittoa ja tuoretta lihaa toisena joulupäivänä, ja tykkimies pakotti ottamaan lisää kerran toisensa jälkeen. Hän ei suvainnut mitään verukkeita — sanoi hän — eikä tarjonnut olemattomia annoksia taitaville työntekijöille, ja hän tiesi kyllä, mitä ruoka-astia merkitsi nuorelle väelle… "Kun minä olin sinun iälläsi, ystäväiseni, niin olin jo ollut kolme vuotta merillä Kööpenhaminasta käsin, ennenkuin rupesin priki Lollandin matruusiksi; mutta niihin aikoihin minun aina teki mieli pistää koko ruoka-astia sinänsä suoraan vatsaan niinkuin paistinuuniin. Se oli sota-aikaa. Pahinta oli prisonissa Englannissa. Siellä me saimme istua kuivin suin ja sietää paistetun pihvin ja sipulin hajua."
— Iltapäivällä tuli Saaran ystävättäriä jouluvierailulle. Heille tarjottiin simaa ja kakkuja. Ne olivat Rejerin mielestä siistejä, soreita neitosia, mutta vetäytyivät aina takaisin omaan nurkkaansa kuiskimaan ja hihittämään, niin ettei heitä voinut oikein nähdä siitä paikasta, missä Rejer istui ikäänkuin kiinninaulattuna Haupitsin viereen sohvalle. Hän piti heitä sittenkin silmällä! Aina kun saapui uusi vieras, tarjoiltiin kaikille; Haupitsi ei ollut itara — ja silloin niiden täytyi joka kerta lähteä joulupöydän luo.
"Hm… hm!" ryähti tykkimies äkkiä ja tyrkkäsi Rejeriä — hän katsoa vilkutti kohti juttelevaa tyttöjoukkoa… "Ollaanpa varuillaan! Nyt on vanhan merimiehen selviydyttävä — otettava vastaan."
"Isä!" sanoi Saara pöydän luo tultuaan — hän väisti sitä puolta, missä Rejer istui — "aiotaan saada toimeen tanssiaiset merimiesyhdistyksellä toisena uudenvuodenpäivänä!"
"Tanssikaa niin paljon kuin jaksatte minun puolestani — minullahan on puujalka!"