Kolmas kippo oli menossa, ja ystävyys solmiutui yhä lujemmaksi. Vähintään viisi heistä vakuutti nähneensä tai arvanneensa, millainen mies hän oli, heti kun olivat hänet merikoulussa nähneet, mutta hän oli näyttänyt niin häpeämättömän uhittelevalta. Joku halusi päästä hänen ensimmäiseksi perämiehekseen, kunhan hän tulisi kapteeniksi ja saisi aluksen haltuunsa. Eräs nimitti häntä koko ajan "Nils Jueliksi". Kolmas asettui hänen viereensä ja lausui tuttavallisesti:
"Kuulehan nyt, Juhl, mitä merkitsee se halkojenhakkaaminen Haupitsin luona? Tiedäthän sinä, että me kyllä voimme lainata sinulle rahoja. Sanohan vain minulle, sillä jos ei minulla ole itselläni, niin aina minä tiedän kolme yhtä vastaan, jotka voivat hellittää kukkaronnauhoja. Ei tuollaisen meripojan sovi käydä halkoja hakkaamassa!"
Nyt tuli eräs ovelle ja heitti sisään sellaisen huomautuksen, että huomenillalla piti olla merimiestanssit Laurvigissä.
"Jos lähdet mukaan, Juhl, niin minäkin lähden."
"Samoin minä!"
"Samoin minä!"
Rejer viivytteli; hänen vastahakoisuutensa johtui taskun tilasta.
"Yhä lisää naisväkeä on kutsuttu", jatkoi kertoja, "ne ovat olleet Bergissä — Maria Berg tulee sinne — ja samoin ylipursimiehessä. Niin, ja Saara Rördam…"
"Tietysti ne poimivat parhaat meikäläisistä. Hänen kanssaan sinun pitäisi tanssia, Juhl!"
Rejerin nenä nousi taas korkealle ikäänkuin hän olisi vain hylkäillyt; ei hän huolinut kertoa olleensa jo kokemassa.