"Voitko tehdä merisaappaat isän isoista — näistä?"
Hetkistä myöhemmin hänen pitkä vartalonsa pimensi ruoka-aitan oviaukon. Aitassa äiti parhaillaan oli antamassa kyökkipiialle tunkkaisia jauhoja, voita ja silliä. Rejer ei sanonut mitään sill'aikaa kun äiti ajoi jauhoja hinkalosta, käveli vain hiljakseen vihellellen, katsahteli eri tynnöreihin ja laski katosta riippuvien kinkkujen lukua.
Tytön mentyä hän puhkesi puhumaan:
"Vehnäjauhoja sinulla ainakin on riittämään asti, samoin perunoita ja reikäleipää ja savustettua lihaa. Mutta ryynejä ja silavaa… häpeämättömästi ne ovat tyhjentäneet kinkkuvarastoasi, äiti!"
"Taidat olla oikeassa, poikani!" Hän kaatoi jauhoja vieläkin yhden annoksen.
Reijer tarkasti suolalihatynnöriä.
"Pahastipa on pytty alentunut, äiti! Aivanhan ne ovat syöneet sinut kuiville. — Ja nyt, kun niin kovin tarvittaisiin!"
Äiti tuskin sieti kuulla sellaista puhetta. Hän oli koko ajan hiukan ihmeissään seurannut pojan käyttäytymistä; nyt hänen valtava vartensa suoristui ja hän istuutui aivan uuvahtaneena jauhohinkalon reunalle.
"Niin, sinä olet liiankin oikeassa, Rejer! En ole koskaan nähnyt tätä aittaa muuten kuin täysinäisenä, mutta nyt meille täällä alkavat toiset ajat." Hän huokasi, niin että aitta olisi voinut särkyä.
"No, älähän ole huolissasi, äiti! Vielä sitä Hammernäsistä otellaankin, ennenkuin tuo Haarstadin vanha juonittelija saa talon käsiinsä, vaikka ruoka-aitta tyhjennettäisiin, niin ettei jää kuin seinät! Minä lähden sillinpyyntiin isolla kirkkovenheellä ja ehkä kuusihankaisella myös. Täytyy hankkia väkeä. Mitä vain saan rahapalkkaa tai saalisosuutta vastaan; tädin jättämät sata taalaria saavat luistaa!"