Hän käytti taulukoita, laski ja luki täydellä höyryllä kauas yön selkään. Nämä asiat hänen olisi pitänyt oppia jo kuukausi sitten, ja nyt hän oli kiipeleissä; monessa kohden nousi kerrassaan tie pystyyn, niin että täytyi alkaa ihan alusta Hän asetti herättäjäkellon soimaan ja nukkui pari tuntia käsivarttensa varassa pöydän ääressä ja aloitti sitten uudelleen.
Ei, jos tässä ehtiä aikoi, niin myöhään sai antaa mennä. Tuosta ja tuosta ja tuosta asiasta täytyi kysyä tovereilta, jotka olivat ne kohdat lukeneet. Tärkeintä oli ajan hankkiminen. Tykkimiehen halkovajasta hän ei tahtonut enää kuulla puhuttavankaan, sai olla viimeinen kerta tänään, niin että saisi aivan vapaasti lukea. Kaksitoista tuntia päivällä — ja yö, jolloin hän nukkui vain neljä tuntia, siitä tuli yhdeksäntoista tai kahdenkymmenen tunnin vuorokausi.
Sinä aamuna hän meni lyhtyineen sangen varhain halkovajaan saadakseen viimeisetkin tieltään ja päästäkseen valmiiksi ennen päivänkoittoa.
Hän oli jo ehtinyt työn synnyttämään miellyttävään lämmön tunteeseen, kun talon nurkan takaa kuului keskustelua, joka pysäytti hänen kirveensä heilunnan. "… Vai ei teillä ole ollut koskaan niin hauskaa kuin tänä iltana? — Sen te olette sanonut monta kertaa, perämies Lind!" — kuului iloinen naisääni virkkavan.
"Eihän sitä koskaan tiedä, mitä paikkakunnilla itää sillaikaa kun on matkoilla! Te juoksentelitte pikkutyttönä siihen aikaan kun minä pääsin ripille. Menköön mäsäksi prammitankoni, jos koskaan olen kenenkään kanssa niin tanssinut!… Minun alamainen mielipiteeni on, jos saan sen suoraan julkilausua, että te sujahtelitte kuin vikkelä pursi pelkkäin puulotjien välitse, luovien komeasti niiden ohi… tieltä pois vain, tässä tulee yksi aivan erikseen!"
"Mitä suuhun ja sääriin tulee, ei kukaan vedä vertoja meriväelle.
Tanssia ja jutella ne kyllä osaavat puolestaan, mutta muuten"…
"Löysitkö sinä oven avaimen, isä?" keskeytti hän. He olivat
seisahtuneet, eteisen ovelle.
"Kyllä, kyllä! — Kiitos, ystäväiseni, kun autoit vanhan jalattoman miehen portaille… Hyvästi, hyvästi, herra perämies!"
Eteisen ovea paukautettiin pari kertaa kiinni, ennenkuin tykkimies sai sen lukkoon.
Rejer tuli nopeasti halkovajan oviaukkoon; hänen kasvoissaan oli terävä ilme. Hän seisoi kauan katsellen hämärään, missä perämies Lind poistui pitkin katua, mustakiharainen pää kenossa. Vaarallisen kaunis hän oli seisoessaan tuossa Saara Rördamin kanssa juttelemassa vikkelistä pursista, ja mitä kaikkia makeuksiaan lieneekään hänelle ladellut.
Rejer ei halunnut syödä aamiaistaan tuolla sisällä tänään; neiti käyskeli siellä tietenkin unisena huviteltuaan koko yön ja ajatteli omiansa.