Kovasinten karskuva ääni, joilla työväestö terotti viitakkeitaan iltapäiväniittoon, levisi äkkiä ympäri pihamaata. Nyt syntyi alhaalla liikettä.
Tavanmukaisin reippain ja kevein askelin näkyi tuomari kulkevan konttorirakennusta kohden, heiluttaen kädessään heloilla koristeltua merenvahapiippuaan. Hänen yllään oli pitkäliepeinen, pystykauluksinen sortuuki ja jalassa pitkävartiset saappaat. Pari henkilöä, — rahvaanmiehiä — jotka olivat loikoneet nurmikolla odottamassa konttoriaikaa, nousivat nyt ja seurasivat perästä sopivan matkan päässä hatut kädessä.
Hetkisen kuluttua tuli rappusille rouva puutarhahattu päässä ja nankini-puolihansikkaat kädessä.
Hän meni Alidan kera puutarhaan.
"Mielestäni olette hyvin järjestäneet ullakkokamarin, — minkälaisen ihmisen nyt sitten saamme taloomme taas", — virkkoi hän… "Sivistynyt ihminen hän kuitenkin lienee… Hän on matkustellut ulkomailla. Ehkäpä hän tulee puhumaan ranskaa teidän kanssanne. Sepä olisi koko onni."
"Mutta, äiti, mitä sanoo kapteeni Buchwald tullessaan syrjäytetyksi; hänhän pitää itseään niin taitavana ranskalaisena."
"Ei sillä ole väliä. Emmehän me voi sallia kapteenin pitävän vuokralla meitä", — sanoi hän sitoessaan erästä pensasta…
"Neilikat ovat kerrassaan komeita tänä vuonna lämpimän tähden… Ja katsos kiertoja, jotka ovat melkoisesti virkistyneet tänä aamuna…"
"Kun hän nyt ei vain olisi liian pilattu", — sanoi hän sitten, siirtyen aivan toiseen asiaan… "Tarkotan metsästystä!… Oltiinhan niin välinpitämättömiä Arentz-raukasta. Ei hänestä tehty ainoatakaan kysymystä niinä kahtena vuotena, jotka hän oli täällä. Mutta hän katosikin tosiaan kuin arvoitus, — niin äkkiä — ja eri syyllä joka päivä, mikä on samaa kuin ei mikään syy… Hän ei ollut erittäin hauska hän; — mutta oikea työhevonen hän sen sijaan oli. Kunpa nyt vain isä saisi hyvän apulaisen tästä uudesta!"…
He tulivat nyt sammaltuneelle, rappeutuneelle suihkukaivolle, jonka keskellä oli puupatsas, josta vesisuihku hiljalleen pursui esiin. Altaan ympärillä olevat puusäleet olivat vihreässä limassa.