"Se — niin se toinen! Toisen kerran rakastuin majuri Witteen harjoituskentällä. Hänellä oli näet niin suuret, harmaat viikset ja hän oli niin miehevä ja komea… Ja sitten hänen hartiansa, jossa oli luoti, jonka hän oli saanut Onstadsundin luona!… Erityisesti vaikuttava oli hän eräänä päivänä, kun hän nummella pidetyssä paraatissa ratsasti neljä rummunlyöjää edellään. Hän näytti minusta maailman suurimmalta sankarilta, ja silloin sain hänet upseeripäivällisten jälkeen täällä meillä lupaamaan pelastamaan Puolan, josta, kuten tiedät, Sankowitz aina puhuu niin paljon. Hän oli niin herttainen ja sydämellisen hyvä, että minusta tuntui aina, kuin hän voisi tarinoida hevostensakin kanssa. Kun hänet sitten siirrettiin täältä, lahjoitin minä hänelle häkin lintuineni, — jota en olisi voinut uskoa kenenkään muun ihmisen huostaan kuin hänen! Ja hän lupasi kirjoittaa minulle siitä; mutta sen on hän unhottanut. Ja nyttemmin muistelen minä oikeastaan vain Peteriä, varpusta."
"Oo, olet kai ollut useammin rakastunut, luulen", — sanoi Marianne.
"En ole… Joka kerran, kun tänne on tullut joku, josta olen hiukan pitänyt, on joku teistä toisista näyttänyt niin ihastuneelta. Ja silloin, kiitos, — niinpä olen valmis…"
"Rakkaus on intohimo, joka on suurempi kuin kaikki muut intohimot", toisti hän nauraen isän lempikirjailijan, Holbergin mukaan.
"Tyttärelläni oli häät eikä minua oltu kutsuttu", laski hän leikkiä mennessään —
"Mutta katso, — katso vain Femiaa"… huusi hän äkkiä tälle ullakon ikkunasta. — "Tuolla hän tulee huvimajasta pitkät nankinihansikkaat kädessä. Hän on istunut siellä ja ommellut ne valmiiksi. Nyt tulee hän kävelemään hansikkaat kädessä, kun 'peto' saapuu." [Naar 'Dyret' kommer = kun 'peto' saapuu. Sanaleikki Dyre Reinin nimestä. Suoment. huom.]
"Femian näyttäisi pitävän saada lupa mennä Kristianiaan talveksi översti Gjeddelle katsastamaan hiukan maailmaa", arveli Marianne rauhallisella armollisella tavallaan.
"Nytkö? — Nytkö juuri", — huudahti Merete, — "kun… No, kylläpä olisi hauska nähdä hänen kasvojansa, jos hän kuulisi, että hänen tulee nyt lähteä!"
"Mutta johan Maren alkaa pestä rappusia", — keskeytti Marianne. —
"Isä ja äiti ovat siis jo heränneet."
Hän läksi alakertaan lopettamaan sen puolen kyynärää drellikangasta, joka hänen oli kudottava päivässä, ja Merete riensi ranskankielioppinsa ääreen.