Merete laskeusi pitkälle pituuttaan yksinkertaiselle kuluneelle nahkasohvalle. Hänellä oli kasvuaikana ollut vähän taipumusta vartalon kierouteen, ja tuntui niin hyvältä loikoa seljällään. Hän katseli jalkojaan, joita verhosivat pumpuliset siniset sukat, ja nosteli ja taivutteli niitä nilkasta; luultavasti olivat saapaspihdit vaikuttaneet häneen.
Hän hymyili äkkiä… "Johtuu mieleeni: paneekohan Femia talousviikollaan suolalihaa ja kääresylttyä hänen voileivilleen, tahi vain pallo- ja herajuustoa —"
"Mitä sinä sitten tahtoisit hänelle antaa, Merete?" kysyi Marianne.
"Tahdon nähdä hänet ensin, — sitten vasta päätän…"
Hän hymyili ja katsoi kattoon —
"Kuules Alida, tiedätkö, kuinka monesti minä olen ollut rakastunut? — Kaksi kertaa —. Ensi kerran rakastuin pastori Bungeen, kun pääsin Herran Ehtoolliselle. Kaikki, mitä hän puhui, oli niin kaunista, ja hänen silmänsä olivat niin lempeät, ja kun hän sitten messusi syvällä bassollaan, jotta koko kirkko jyrisi!… Uneksin sitten hänen seisovan kiiltävässä messukaapussa omenapuun luona puutarhassa omena korkealle kohotetussa kädessä ja sanovan, ettei naisen tule syödä siitä! Se omena, jota hän piti kädessään, oli niin komean keltainen. Ja sitten näytti minusta melkein kuin hän itse olisi puraissut siitä, kun hän katosi puutarhanaidan vierustalle."
"Se merkitsee, että olit varastanut omenia ja sinulla oli paha omatunto", arveli Alida.
"Ei, en ollut — sillä kerralla!… Mutta sitten johtui mieleeni, että tottapa niitä oli joitakuita pudonnut puusta, koska kerran olin nähnyt niistä unta, ja aivan oikein, löysin maasta kaksi omenaa. Eikä ole mitään, vaikka sellaisia vahingoittuneita omenia puhalsinkin…
"Mutta rakastumiseni Bungeen — — niin, jospa olisit tietänyt, miltä tuntui, kun olin olevinani taivaallinen morsian. Mutta sitten, kun hän syksyllä suurissa kutsuissa isän nimipäivänä opetti minulle menuetin askelia. — Oo, mikä kauhea pettymys, — koko rakkaus loppui!…"
"Entä toinen?" kysyi Alida.