"Kiltti ja hauska herra, erittäin huvitettu omasta persoonastaan!" sanoi rouva hymyillen. "Pidä sinä ennemmin kiinni Gaarderista, Eufemia", ilveili hän. "Hänestä näyttää tulevan mies! — Hän ei ainakaan loukkaannu kaikista pikkuasioista…"
"Hm, hm" hymähteli tuomari. Hänen kasvonsa olivat ankarat ja katseessa oli katkera ilme.
"Barbaraa minä tarvitsin"… muistutti hän hiukan käheästi. "No, tuossa hän tulee."
Hän viittasi ikkunasta kädellään hänelle.
"Niin, rakas Barbarani!" — virkkoi hän, kun Barbara tuli huoneeseen kyyneleet silmissä, tietäen mistä oli kysymys. "Olen tänään kuullut suuren uutisen. — Henschien pyytää sinun kättäsi, ja sinä näytät tehneen jo päätöksesi. — Olen oppinut pitämään häntä perin rehellisenä ja kelpo miehenä, — ja kun sinä kerran pidät hänestä, niin —. Sinä et todellakaan tule tekemään ketään onnettomaksi, rakas Barbarani!" — lisäsi hän omituisella äänenpainolla.
"Ja jo keväällä aikoo hän perustaa kodin…
"Niin, ja mitä kapioihin tulee", — sanoi hän tarkoittavasti vilaisten sinne päin, missä rouva istui, — "niin sehän kuuluu naisdepartementtiin ja on ratkaistava siellä. Minulta saat kahdeksansataa taalaria sisältävän pankkikirjan. Se on sinun perintösi. Ja sitten tiedät kyllä, että minä olen aina auttava ja tukeva sinua tarvittaessa."
Hän taputti Barbaraa lempeästi olalle…
"Niin, lapseni, — minun täytyy nyt mennä kirjoittamaan pari kirjettä, jotka täytyy erityisen lähetin lähteä heti viemään postikonttoriin. Paitsi Henschieniä ovat tänään myös sekä Rein että Kvigstad, — joka aikoo suorittaa tutkintonsa, — ilmoittaneet minulle erinäisistä syistä olevansa pakoitetut jättämään konttorin, joten minä tulen työskentelemään aivan uudella henkilökunnalla."
Rouva hätkähti ja oli sanomaisillaan jotakin, mutta hillitsi itsensä.