Alida liikahti äkkiä, niin että kerinkakko kaatui, — ja Marianne katsahti terävästi ja tutkivasti Mereteen, joka äkkiä oli tullut harmaankalpeaksi. —
Tuomari läksi taas takaisin konttoriin…
Mies… mutisi hän — Mies… Boletten ilkeä käsitys ihmisistä!…
* * * * *
Rein otti iltapäivällä tuon tuostakin esiin ja syventyi lukemaan pientä nopeasti kirjoitettua kirjelippua, jonka suulakka oli painettu sormustimella ja jonka Merete ohimennessään oli pistänyt hänen käteensä. "Lukekaa!" oli hän kuiskannut miltei käskevän totisesti. Siihen oli kirjoitettu:
"Elkää matkustako, elkää matkustako, Rein —. Isä ei voi olla ilman teitä. — Te ette saa… Jollei minulla sitten saa olla ketään — mitään enää maailmassa, jota ajattelisin, niin voi kyllä sanoa kuten sanoitte aamulla, 'minua raukkaa, joka olen saanut teidät ystäväksi!'"
Myöhemmin läksi Rein kuljeksimaan pakkaseen.
Hän ei nähnyt enää lyijykynäkirjoitusta; mutta hän tiesi, mitä se sisälsi, ja kuvitteli mielessään lukevansa sanat yhä uudestaan.
V.
Tuomari ja hänen rouvansa.