Hän käski koiran olla vaiti, tervehti lyhyesti ja heitti suuren ammutun metson rappusille.
"Ette voi uskoa, kuinka komealta se näytti auringon noustessa aamulla", — huudahti hän omituisen innostuneella äänellä, — "kun se äkkiä rupesi soimaan hongassa!
"— Minä tähtäsin sen leikkiessä ja soittaessa itsensä sokeaksi ja pyörälle päästä silmät kiinni vasten aurinkoa.
"— Se lausui värssyn toisensa jälkeen Korkeasta veisusta niin että, tunnustan, se oli vähällä riisua minulta aseet. Mutta kun se sitten rupesi koukkuilemaan siinä oksalla kuin itse Salomo-kuningas, — silloin pamahti!"… Seurasi käheä pilkkanauru.
Kun hän huomasi Mereten katsovan liikutettuna ja kiusaantuneena, huudahti hän räikeästi:
"Niin, sitä saa niin paljon onnen etumakua tässä elämässä, että käsittää kyllä, kun sen menettää!"
* * * * *
Maaliskuu oli vilahtanut Vangenin ikkunoiden ohi räikeine lumikenttien synnyttämine kevätvaloineen, jolloin maa oli jääkovassa kirressä ja tuulet tuiki levottomia. Huhtikuu oli roiskuttanut kattotiiliä ja seiniä lumirännällä ja ähkysateilla. Ja jo toukokuun alussa oli rouva Orning, heti kun mäki lumen sulamisaikaan oli paljastunut, ryhtynyt puutarhatyöhön.
Hän jatkoi työtään väsymättä, vaikka kevätlumi auringonpaahteesta huolimatta jääti ja kirpakka ilma sieretti hänen kätensä ja kasvonsa päähineen alapuolelta.
Siellä lajiteltiin paperitötteröitä ja pusseja, joissa oli erilajisia siemeniä ja tarkat otsikkokirjoitukset, ja sikäli kuin lämpö kasvoi, kylvettiin siemenet ja istutettiin taimet.