"Kyllä, kyllä — kyllä, kyllä, — hän on lahjakas mies… ja sinä kyllä voit johtaa häntä, — kääriä hänet vaikka sormesi ympärille, niin järkevä, hyvä ja lujaluonteinen kun olet…"
"No, no!"…
Alida oli taas saanut itkunkohtauksen.
"No, no, lapsi… miehen tahto on miehen kunnia, sanotaan. Mutta se on myös naisen!" — — —
— Auringonpaisteen viirun kasvaessa yhä pitemmälle lattian poikki huoneessa, niin että rouva Orningin lopulta täytyi varjostaa kasvojaan nenäliinalla, oli Alida saanut itkeä sydämensä tyhjäksi — perusteellisesti ja kauan.
Se taistelu oli ollut liian kova ja pitkällinen, jota hän oli taistellut yksinään hiljaisuudessa, mutta nyt! — kun kaikki oli uskottu äidille, tuntui hänestä kuin onnen tunne olisi lamauttanut hänet — — —
Rouva istui taas yksin, kuunnellen hänen keveitä nopeita askeliaan, jotka poistuivat eteisen poikki…
He olivat sopineet, että Alidan asiain ollessa nykyisellä kannalla, täytyi hänen itsensä ottaa puhuaksensa isälle asiasta — sopivan tilaisuuden sattuessa.
Mutta — mutta — rouvan kasvot synkistyivät äkkiä —
Ra-täti! Mitä sanoo Ra-täti?… Hänen oma sellaisella innolla aikaansaamansa kauppa… Tämä naimiskauppa, 'joka johtaisi perheen arvoa vastaavaan positsioniin'…