Olisipa ollut hauskaa saada kävellä puutarhassa seuraamassa tuota kaikkea. Kesähän meni häneltä miltei kokonaan hukkaan…
… Vaikeata ja raskasta kaikin puolin… ja kun sitä paitsi tällä tavoin oli suljettu huoneeseensa, olivat ajatukset niin usein liioteltuja — —.
Kun hän eräänä aamuna istui vaipuneena synkkiin ajatuksiinsa, ovi miltei tempaamalla avattiin…
Merete se syöksyi huoneeseen sillä tavalla!
Hän ei kuullut varotusta, vaan juoksi äidin luokse ja ojensi häntä kohden ruusun. Tyttö säteili ikäänkuin hän ei koskaan ennen olisi nähnyt kukkaa.
"Näetkö, äiti, tätä!"
"Kyllä, kun et vain pidä sitä niin lähellä kasvojani."
"Se on isältä!" — tuli riemuiten, niin että hän tuskin sai sanat suustaan.
"Isältä!" — — Rouva otti ruusun ja katsoi sitä tarkasti.
"Minun piti jättää se sinulle ja sanoa että se on ensimäinen uudesta puutarhastasi! Isä tulee luoksesi iltapäivällä tiedustelemaan vointiasi", — päätti hän hengästyksissään.