Rouva istui ääneti hetken. Sitten nousi hän ylös ja meni ikkunaan ikäänkuin tutkiaksensa ruusua, pyyhkien kuitenkin salaa kyyneleen toisensa jälkeen silmistään…
"Missä on nenäliinani?" kuului kärsimättömästi.
"Sanoiko hän todellakin niin? — Sinusta siis näytti, että hän piti puutarhasta?…
"Tämä ruusu on ylemmästä pensasaidasta, — hän on siis käynyt sielläkin…
"Tiesinhän minä, että se kerran tapahtuisi, — että hän pitäisi siitä…
"Totta totisesti on hänellä parempi maku minun puutarhani kuin minulla hänen musiikkinsa suhteen", sanoi rouva hymyillen viillyttäessään ja kuivatessaan kasvojaan nenäliinalla.
Hetkisen kuluttua istui hän tyynesti takaisin tuoliin, katsellen tyytyväisenä auringonpaistetta ja ikkunaa.
"Sen minä sanon, että hän saa antaa aivan toisessa suhteessa kalliin sovintolahjan", huudahti hän äkkiä, — "Kaikki puutarhanaidan laudat! — Tuolla laatikossa on sahalta tullut lasku — kaksikymmentäviisi taalaria. Ne hän nyt mielellään maksaa", — sanoi hän tyytyväisenä.
"Kyllä tuntuu ihan helpotukselta kun saa ne maksetuksi!"…
Hän katsoi ympärilleen —.