"Kuule, Merete, meidän täytyy saada Inger tänne pesemään ikkunoita ja peiliä ja ovea, — ja hieman siistimään joka paikasta, koska minä kuulun saavan niin harvinaisen vieraan!" ilveili hän — —
— Uutinen levisi kulovalkean tavoin sisaruksille ja synnytti koko päiväksi oikean juhlatunnelman taloon. Katsottiin iloisina tarkoittavasti toisiinsa, kuiskittiin vilkkaasti, ja jokainen isän tahi äidin sana sai entisen varman arvonsa taas.
Vallitsi ikäänkuin vapautumisen tunne koko talossa, — se tuntui konttorissa, ja aavistettiin kenties kyökissäkin, että sovinto oli syntynyt jumalten valtakunnassa.
— — "Eikö ole ollut suloinen päivä tänään?" — sanoi Merete Reinille tämän tullessa hänen luoksensa hänen iltapuolella ollessaan mullittamassa leukoijia, jotka alkoivat avata nuppujaan ja näyttää värejään. Puutarha oli näet pidettävä mahdollisimman hyvässä kunnossa, kunnes äiti taas voisi itse ryhtyä siellä työhön… "Tiesin, aamulla herätessäni että jotakin hauskaa tapahtuisi", — jatkoi Merete vilkkaasti. "Aina kun uneksin suurista viheriöistä nurmikentistä, tapahtuu jotakin oikein hämmästyttävän onnellista!"
"Vai niin, te olette siis tosi-unien näkijä, Merete neito?"
"Niin, se on varmaa! — Kun näen unta vedestä ja kukista ja pikku-rahoista, — huu, silloin tiedän tapahtuvan jotakin vastenmielistä."
"Se johtuu siitä että olette pannut sen merkille — ja tapahtuuhan aina jotakin, johon sitä voi soveltaa… Noin nuori tyttö ei kai voine olla taikauskoinen?" sanoi Rein tutkivasti.
"Taikauskoinen, ei, — en usko kummituksiin, mutta muuten —"
"Mitä muuten?"
"Niin, on niin paljon, mikä on kauhean ihmeellistä — jota ei käsitä" —