"Mitä se on, Merete-neito?" kysyi Rein. Hänen silmissään kuvastui jonkinverran pelkoa.
"Niin, sitä en voi sanoa, — enkä myöskään tahdo. Mutta on olemassa asioita, jotka ovat määrääviä minun elämälleni!" sanoi hän hiljaa, mutta päättävästi: hän oli tullut hyvin kalpeaksi, — "ja joita en voi itselleni selittää."
"Vai niin, teillä on siis jotakin, joka on ratkaisevaa kohtalollenne, Merete", — kysyi Rein ja hänen kasvoillaan leikki hymyily. "Eikö ole ihmeellistä", keskeytti hän äkkiä, — "että me kenties kaikki liikumme omine uskoinemme ja taikauskoinemme… Katsokaa nyt vaikka tuota vanhaa kuivaa Henschieniä! Hänen täytyi aina räiskäyttää kolme musteläiskää pulpetille ennenkuin hän alkoi laskea yhteen. Sitten rupesi hän aavistamaan, että minä pidin häntä silmällä, ja hän vilkui alituisesti minuun. Välistä pisti päähäni kiusata häntä. Mutta silloin kakisteli hän kurkkuaan ja rupesi miettimään ja muodostelemaan kynäänsä, kunnes sai rauhassa räiskäyttää kolme musteläiskäänsä…
"No, se nyt oli vain sellaista pientä konttorilevottomuutta, — pöytäkirjojen kaapimisen pelkoa…
"Eikä Bie-neiti tunne itseänsä rauhalliseksi olemuksen räjähtämiseltä — Ra-tädin hyväntuulen muodossa, — ennenkuin hän on huolellisesti kuivannut jalkansa seitsemän kertaa portaiden edessä oleviin kuusenhavuihin ennen sisään menemistään" — —
"Mutta että te voittekin huomata tuollaisia pikkuseikkoja!" huudahti
Merete kuin pilvistä pudonneena.
"Mihinkäpä minä silmäni panisin, Merete-neito", nauroi Rein…
"Ja ajatelkaapa nyt kapteeni Buchwaldianne! — Ettekö ole koskaan ranskantunneillanne huomannut, että hän ei istuudu tuolille ennenkun on kulkenut kerran sen ympäri? Huomasin sen jo ensi kerroilla nähdessäni hänet arkihuoneessa. Ja mitä merkkejä hän samalla tekee sormillaan nutunliepeittensä alla tahi taskussa, sitä en minä voi sanoa. Mutta hän ei vain istu ennenkuin nuo menot on suoritettu. Pitäkää varanne vain!… Se voi olla vain viaton suojelustoimenpide tavallista vastoinkäymistä vastaan… Tahi ken tietää mitä kaikkea on syntynyt tuon hiljaisen miehen mielikuvituksessa. — Ehkä hän tahtoo ehkäistä jonkin hengen tahi kummituksen istuutumasta siihen ja kiertämästä käsiään hänen ympärilleen. Ehkäpä vaivaa häntä hänen toinen minänsä ja hän näkee itsensä."
"Näkee itsensä… Olen kuullut, että silloin täytyy kuolla!" sanoi
Merete.
"Hm, — olemuksen pelolla on niin monta muotoa, — niin monta kauhun huutoa ihmisessä, kun on kerran saanut korvansa auki… Luonnonvoimat iskevät ihmisiin. — Tuntee soittimen kieliä ulkopuolella itseään… Täysi kuu vetää, samoin kuin se imee luodetta ja vuoksea… Kuka tietää, jos me kaikki olisimmekin lasista ja läpikuultavia!