"Ei voi mitään!" — matki Ra-täti… "Se on sinun tapaistasi, Thomas! — Vastenmielinen — koko tulevaisuutta vastaan… On sekin puhetta! — Jotakin on tehtävä! — Uppiniskainen lapsi!… Kuinka monen luulet saavan seurata omaa päätään siinä suhteessa! — Tulisipa siitä kaunista!"
Ra-täti uhkasi häntä etusormella:
"Käske sinä vaan Boletten sanomaan hänelle suorat sanat!… Tahi onko myös Bolette tullut romantilliseksi, — sentimentaaliksi — — höö, hörrr" — hänen rintansa korahti, — hänen oli vaikea hengittää.
"Sille ei voi mitään, täti! — Ja sitte vielä lisää. — Sinun täytyy kuulla kaikki"…
"Vieläkö enemmän? — Jospa tietäisit, kuinka vastenmielinen olet,
Thomas!" — Ra-tädin kasvoilla oli ihan tuskan ilme.
"Tiedäthän, että Kvigstad on lähtenyt luotani suorittamaan tutkintoansa"…
"Mitä?" Ra-täti katsahti nopeasti tuomariin. "Juuri häneen on Alida kiintynyt, hänestä hän on koko ajan pitänyt — Sille ei voi mitään, täti."
"Sinun ei mitääsi!" huusi Ra-täti; hän kohottihe nuolen nopeudella tuolista ja antoi tuomarille korvapuustin, kepin kaatuessa kolisten lattialle. Sitten vaipui hän takaisin tuoliin myssy vinossa ja voihki…
Ei ollut suinkaan kevyt se käsi, jota tuomari oli saanut maistaa, ja hänen kasvojensa toinen puoli oli aivan punainen, kun hän nopeasti nousi, tarttui poskeensa ja katsoi käteensä, ikäänkuin tullakseen vakuutetuksi siitä, mitä oli tapahtunut. Hän kääntyi ottamaan lakkinsa, ja hänen suupielissään näkyi hymyntapaista…
"Thomas! Thomas!" — voihki Ra-täti avuttomana… "Älä mene… Älä mene… Oma rakas poikani! — — Niin, jätä sinä vain vanha tätisi", — huoahti hän vielä kerran, "niin hänelle ei jää ketään jälelle… Ei, tule nyt tänne, Thomas, oma poikani! Tule nyt tänne ja istu tähän tuolille… niin saadaan puhua siitä" — houkutteli hän.